//
Luet
Ei kategoriaa

Valta kuuluu kansalle- laajempi blogikirjoitussarja alkaa

Oheinen kirjoitussarja sisältää minun henkilökohtaisia ajatuksia siitä kuinka demokratia voisi toimia paremmin.

Demokratian uudet vaikutusvälineet

Valta kuuluu kansalle!” huutaa villiintynyt väkijoukko Egyptissä. ”Alas tyrannia!” karjuu kansanjoukko Libyassa. Viimeisen 6 kuukauden aikana useassa maissa on tapahtunut poliittinen mutta myös henkinen vallankumous. Muutosprosessi on vielä kesken. Lopputulosta on hankala arvioida, mutta pinnan alla kuohuaa. Länsimaiden ulkopuolella olevat kansakunnat ovat kyllästynyt kuuntelmaan ylhäältä tulevia käskyjä ja ovat ottaneet vallan sekä oman kohtalonsa omiin käsiinsä. Monien vuosien näennäisen demokratian varjossa on kytenyt tarve päästä vaikuttamaan omaan kohtaloon. Enää ei riitä ”Insallah” -jumalan toiveen- mukaan, vaan itse pitää pystyä päättämään omasta kohtalostaan. Monessa maassa yksi puolue on johtanut aivan liian pitkään. Todellisia demokraattisia vaaleja ei ole järjestetty. Taloudellinen kasvu on ollut hyvää, mutta samaan aikaan suurimman osan kansasta ei ole annettu vaikuttaa yhteisiin asioihin.

Viime vuosina uusi teknologia on tuonut jokaiselle egyptiläiselle mahdollisuuden saada tietoa asioista, joihin aikaisemmin ei ollut mahdollisuutta. Matkapuhelin ja internet ovat tarjonneet libyalaisille aivan uuden maailman. Maailman, joka on aukaisee uusia mahdollisuuksia, mutta väylän kommunioida toisten kanssa nopeammin ja tehokkaammin. Kanavia, jota kautta saadaan tieto ja aivan uutta näkökulmaan maailmaan, joka on ristiriidassa oman ulkoisesti annetun mielikuvan kanssa. Varsinkin ristiriidassa se on sen tiedon kanssa, jota vallitseva hallinto haluaa kertoa kansalle. Tiedoitusvälineet eivät enää ole hallinnon käsissä.

Länsimaissa tälläinen kehitys on otettu positiivisen jännittyneesti vastaan. Samaan aikaan pelätään uusien kansanliikkeiden suuntautuvat kohti ääri-islamistista kansanliikettä. Toisaalta uusi nousu nähdään aitona mahdollisuutena, jossa kyseiset maat riisuvat viimeiset tyranian rippeet ja aidosti länsimaistuvat, kuten me kehittyneissä maissa tämän ajatuksen joskus puemme sanoiksi. Kuitenkin voimmeko jatkossa myös riistää/kehittää kyseisten maiden taloutta samalla tavalla kuin ennen vanhojen hallinnon edustajien kanssa.

Mutta samaan aikaan me länsimaissa emme ole huomannut omassa kehityksessämme samoja huolestuttavia harvainvallan piirteitä. Me olemme antaneet poliittisille puolueille, etujärjestöille ja muille osapuolille periksi. Nämä tahot ovat vieneet meiltä vallan, joka aikoinaan kuului meille. Meidän edunvalvojat ja siellä todella pieni joukko ajaa meidän asiaa avoimella valtakirjalla, jota ei saa pois. Päätöksiä asioista, jotka vaikuttavat meidän kaikkien hyvinvointiin myös huomenna, valmistellaan suljettujen ovien takana, vaikka toisin meille sitä uskotellaan. Länsimaissa kerrotaan avoimista vaikuttamismahdollisuuksista ja avoimista vaaleista, mutta todellisuus on aivan toinen. Harvalla kansalaisella on mahdollisuus tai väylä päästä osallistumaan yhteisten asioiden päättämiseen. Päätöksen teon porteilla on monta portinvartijaa ja kulkuluvan kysyjää. Tietoa keskeneräisistä asioista ei löydä, jos ei tunne ammattitermistöä tai ymmärrä väliin erittäin vaikeaselkoista tekstiä.

Vallitsevalla Edustuksellinen demokratia- termillä tarkoitan nykyistä demokratian muotoa, jossa me kansalaiset äänestämme eri vaaleissa ehdokkaita. He huolehtivat meidän eduistamme parhaaksi näkemällään tavalla. Samaan aikaa meille kansalaisille on tullut outo väliinputoajan rooli, jossa joku toinen meidän puolesta tekee päätöksiä oikeastaan ilman meidän kanssa siitä liiemmin kertomatta. Jos haluamme osallistua tähän päätöksentekoon, niin se on teoriassa aivan mahdollista, mutta käytännössä mahdotonta. Edustuksellinen demokratia on viimeiset sata vuotta ollut vallitseva muoto päättää yhteisistä asioista. Kuitenkin se on tullut tiensä päähän. On aika aloittaa uusi Osallistuva demokratia.

Tällä termillä tarkoitan sellaista vaikuttamista, joka on mahdollista käyttäen nykypäivään sopivia teknisiä työkaluja. Aikoinaan edustuksellinen demokratia alkoi kukoistamaan, kiitos kirjapainon, sanomalehtien ja radion. Myöhemmin televisio astuivat esiin tukemaan viestien välitystä. Ilman näitä viestintävälineitä ei edustuksellinen demokratia olisi edes kukoistanut. Nyt uuden ajan myötä voimme hyödyntää uusia kanavia, joitten kautta kansalaiset voivat vaikuttaa omien asioittensa hoitoon.

Haluan aukaista tuota myridistä demokratian porttia, kertoa miksi tähän on tultu, mitä me voimme tehdä ja kuinka valta otetaan taas omiin käsiin. Ajatukset ei ole minkään liikkeen manifesti. Se on konkreettinen tuskastuneen perheenisän ehdotus, kuinka demokratia voidaan palauttaa päätöksentekoon. Se on luonnos siitä maailmasta, jossa jokainen aidosti vapaa ihminen voi osallistua oman vapaan tahtonsa mukaisesti yhteiseen päätöksentekoon. Tavoitteeni on nöyrä, mutta ei vaatimaton. Haluan saada aikaan keskustelua siitä kuinka voimme hyödyntää uutta teknologiaa luodessamme parempaa ja osallistuvampaa demokratiaa. Minulle teknologia itsessään ei ole väline, jonka avulla saavutamme avoimuuden. Se on mahdollisuus, jota hyödyntämällä myös sellaiset ihmiset, jotka muutoin jäisivät syrjään, pääsevät kertomaan omia mielipiteitään.

Tätä tekstiä ei pidä lukea kuin piru pyhää kirjaa, vaan kertomuksena, jossa koitetaan löytää keinoja aitoon vaikuttamiseen.

Jatkossa tulen aukaisemaan enemmän sitä maailmaa mistä edustuksellinen demokratia on muodostunut ja miksi se ajautui umpikujaan sekä pohdintoja mitä tapahtuu jos mitään ei tehdä. Umpikujasta on myös ulospääsytie. Mutta se vaatii meidän kaikkien osallistumista. Osallistuminen tapahtuu ensin oman toiminnan muutoksena. Sen takia pohdin niitä keinoja mitenkä itse voisi tulevaisuudessa vaikuttaa. Samoin laajennetaan lähipiiriä ja katsotaan kuinka lähiödemokratia mielestäni pitäisi toimia. Tämän jälkeen laajennetaan piiriä ja mietitään kansallisen ja kansainvälisen vaikuttamien keinoja. Kun näitä asioita tutkitaan, rinnalla kulkee koko ajan teknologia sillä tasolla, jossa niistä puhutaan koko ajan sellaisella tavalla, jossa ei tarvitse olla insinööri ymmärtääkseen mistä on kyse. On taustalla myös toinen ajatus. Harva meistä osaa ennustaa mitä tapahtuu parin vuoden sisällä teknologian kehittyessä. Lopuksi kuvaan maailmaa, jossa voi aidosti olla mukana sellaisessa päätöksenteossa, joka vastaa ainakin minun tarpeita. Ehkä samalla näillä toimilla voimme säilyttää paremmin hyvinvointimallin ilman että korotamme liikaa verotusta.

Kerro minulle lisää ajatuksia kuinka demokratia voisi toimia paremmin.


 

Tietoja Larvala Antti

Ideanikkari, markkinoija, maksuliikekonsultti, verkkoeläjä, oluen ystävä.

Keskustelu

Paluuviitteet/Päivitysilmoitukset

  1. Päivitysilmoitus: Kuinka tähän on päädytty- 2. osa Osallistuvasta demokratiasta « Kuulolla - heinäkuu 1, 2011

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

You are commenting using your WordPress.com account. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

You are commenting using your Twitter account. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

You are commenting using your Facebook account. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

Muualla verkossa ajateltua

 

kesäkuu 2011
Ma Ti Ke To Pe La Su
« Tou   Hei »
 12345
6789101112
13141516171819
20212223242526
27282930  

Eniten klikkauksia

Seuraa

Get every new post delivered to your Inbox.

Liity 49 muun seuraajan joukkoon