Ajaessani ruuhkassa aloin miettimään kuinka ruuhkaa saisi purettua. Ratkaisuna ei aina ole joukkoliikenne. Ei myöskään etätyöskentely poista ongelmaa. Idea voisi olla etäkonttorit. Kun katsoo kaupunkien taajamia, niin siellä alkaa olla paljon tyhjää toimistotilaa. Isot firmat ovat sijoittaneet toimistonsa joko isojen sisääntuloteiden viereen tai sitten kaupungin ydinkeskustaan. Samaan aikaan pienet toimistotilat ja liikeet jäävät tyhjiksi. Niitä ei voi muuttaa mitenkään hyötykäyttöön. Koska taajamissa ei ole toimistoja, niin siellä myös moni muu palvelu kuolee.

Lähdin miettimään ajatusta siitä näkökulmasta, että yritykset voisivat vuokrata toimipisteitä ja tehdä niistä työntekijöilleen etäkonttoreita. Näissä etäkonttoreissa olisi tarjolla työtila, joita yrityksen työntekijät voisivat käyttää suurimman osan viikosta. Ainoastaan tiettyinä päivinä kun työntekijällä olisi tarve mennä yrityksen pääpisteeseen, niin hän suunnistaisi kaupungin keskustaan, muutoin työskentelisi omassa etäkonttorissaan.

Idea pohjautuu samaan sarjaan mitä näin Tampereella vanhassa Finlaysonin Hub-keskuksessa, jossa moni start up-firma työskentelee. Siellä isoa tehdasta ja sen tyhjää tilaa hyödynsi moni firma. Siellä oli kaikki peruspalvelut ja työyhteisö, mutta jokaisella oma työtila missä työskenellä.

Ajatus, että jokaisessa taajamassa olisi monta tyhjää toimistotilaa muutettu yhteiseksi toimistotilaksi saisi aivan varmasti suosiota. Työntekijöille olisi ideaalia, jos voisi kävellä tai pyöräillä kotoa omaan etäkonttoriin aamulla. Siellä olisi työskentelemässä muita ihmisiä. Siellä olisi yhteinen kahvitila, jossa voisi jopa tapahtua aitoa vuorovaikutusta. Uskon myös että sieltä käsin moni työtekijä olisi tehokkaampi, koska ei olisi ensimmäisenä aamulla turhautunut aamuruuhkassa ja iltapäivällä ei olisi jo valmiiksi stressaantunut iltapäiväruuhkasta.

Totta on se, että kaikille toimialoille tälläinen ei sovellu, mutta monessa toimistossa on paljon toimistohenkilöstöä, joille tälläinen malli sopisi erittäin hyvin. Yrityksille tämä toisi säästöä, sillä isot toimistokompleksit ovat suhteellisen kalliita. Sen sijaan etäkonttorit voisivat olla huokeampia. Jos niihin varustetaan etäyhteysvideoneuvottelulaitteet sekä muut kommunikaatiovälineet, niin työskentely olisi paljon mukavampaa. Samaan aikaan pääkonttori voisi olla paljon pienempi. Se olisi enemmän tapaamispiste ja kokoustila. Jo nyt kaupunkien keskustassa on tarjolla vuokralle toimistohotelleja, joissa on neuvottelutilat ja pienet työskentelytilat. Palveluja käyttävät pienet firmat, jotka tarvisevat toimistotilaa keskustasta, mutta suurin osa työntekijöistä tekee työtä etäältä. Jotta isot firmat saadaan samaan malliin, tarvitaan etäkonttoreita myös taajamiin.

Idea toimii isoissa kaupungeissa. Tosin Suomessa ainut iso kaupunki on Helsinki, jossa malli toimisi. Mutta manner-Euroopassa on paljon kaupunkeja, joissa aamuruuhkat ovat aivan kaaos. Samaan aikaan kaikissa isoissa kaupungeissa alkaa olla tyhjiä konttoritiloja taajamissa. Näiden uudellenhyötykäyttö vaatisi radikaaleja toimenpiteitä.

Tässä olisi erinomainen paikka kiinteistösijoittajalle, joka lähtee tekemään mallin, jossa he tarjoavat työpisteitä vuokralle. Erinomainen paikka on myös videoneuvotteluratkaisuja tekeville firmoille. Paikka olisi myös pienelle palvelujen tarjoajille, koska jos taajamaan tulee etäkonttori, niin siellä tarvitaan myös palveluja. Hyötyjät olisivat isot firmat sekä monet tuhannet työntekijät. Yrityksillä säästyisi paljon rahaa ja työntekijöiden elämänlaatu paranisi.

Kerro mitä mieltä olet ideasta? Olisiko tälläinen malli sinulle sopiva tapa työskennellä. Uskon, että moni meistä mielummin aamulla työskentelisi lähellä kotoa ja kävelisi töihin.

Yksi ongelma on oma työpaikka, jossa ura puskee tasaista latua, kohti seinää. Joko seinään tulee reikä, mikä on epätodennäköistä tai sitten päähän tulee kuhmu ja sattuu. Ehkä siis se jälkimmäinen on todellisuutta. Useampi meistä on täyttänyt työpaikalla työtyytyväisyys kyselyitä. Kun tulokset ovat hälyttäviä, niin johto kutsuu paikalle koko henkilökunnan yhdessä pohtimaan ongelmia. Sitten johto avaa tilaisuuden ja koittaa keinolla millä hyvällä kääntää positiiviset asiat vielä paremmaksi ja negatiiviset ongelmat koitetaan lakaista maton alle. Sitten johto kysyy henkilökunnalta että missäköhän on vika, vaikka yleensä vika on siellä missä kysyjä seisoo. Mutta kuinka moni meistä rehellisesti uskaltaa sanoa tämän asian. Varsinkin kun paikalla on koko henkilökunta. Jos kuitenkin joku on niin tyhmä ja aukaisee suunsa, niin voidaan olla suhteellisen varmoja, että tämä kaveri ei vietä enää teidän muiden kanssa seuraavia pikkujouluja.

Sen sijaan, että pohtisimme kuinka kaikenlaiset henkilöstökyselyt ovat aikansa eläneitä egopönkityskeinoja joilla johto voi näyttää kuinka henkilöstöstä pidetään huolta, niin olisi aika miettiä jokin parempi järjestelmä, jossa aidosti voisi sanoa ja keskustella miten työyhteisöä parannetaan. Ja se ei tarkoita kolmen päivän retriittiä jossain erämaahotellissa, jonne tulee “työelämän rautainen konsultti” höpisemään joutavia. Kotiin palataan sitten uusin ajatuksin ja uusin pelisäännöin, mitkä lentävät roskakoppaan seuraavana päivänä.

Jos yritys on aidosti kiinnostunut henkilökunnastaan, niin sen pitää antaa vapauksia, mutta myös vaatia tuloksia. Samaa pitää vaatia myös esimiehiltä. Henkilöstön pitää vaatia pomolta vastauksia. Kuinka monta kertaa olemme kysyneet pomolta jotain ja saaneet vastaukseksi jotain epävarmaa ainoastaan sen takia että pomo ei tiedä asioista yhtään mitään. Harvassa on esimies, joka aidosti myös haluaa kehittää henkilökuntaansa ja nähdä heidän etenevän urallaan. Usein halutaan pitää omat tehokkaat työntekijät muutoin tyytyväisenä, mutta kun alainen haluaa edetä urallaan, niin silloin aloitetaan vähättely ja mahdollisesti autetaan epäpätevämpää etenemään, jotta saadaan pidettyä se parempi osastolla hiukan aikaa pitempään.Samalla päästään eroon siitä huonosta valinnasta ja lannistetaan se parempi yksilö.

Analogia johtamiseen voisi tulla urheilusta. Jos minä valmennan joukkuetta ja siellä on yksi todella lahjakas pelaaja joka haluaa kehittyä pelaajana, niin en estä hänen kehitystään vaan koitan viedä häntä eteenpäin. Sarja, jossa pelaamme ei ole maailman huippua. Jos näen että hänen taidoillaan voisi kehittyä vielä paremmaksi pelaajaksi, niin mielelläni autan pelaajaa etenemään. Toinen ja se huono vaihtoehto on että lannistan häntä ja jätän pelaamaan mutasarjaan.

Itse käytin aikoinaan kaikissa henkilöstökyselyissä hyvää taktiikkaa. Jos homma oli tyydyttävä tai ihan OK, niin annoin huippupisteet. Jos homma oli vähemmän OK, niin annoin toisen äärilaidan puhua. Kun kolmantena vuonna eräässä firmassa sain puhuttua muutkin toimimaan samalla tapaa, niin eräänä päivänä kulmahuoneeseen tuli uusi johtaja. Antamalla normaalia ihan jees palautetta mikään ei koskaan muutu. Anna palautetta reilusti, niin jokin asia voi muuttua.

Minä 2.0- palvelussa minua koskevat kaikki tiedot on linkitetty verkossa siten, että minä näen ne ja voin vaikuttaa kenelle niitä jaetaan. Sen sijaan että rakennetaan yksi tietovarasto, niin tehdään hajautettu varasto, jonne kaikilla on yhteys, mutta portinvartijana olen minä. Jos ajatus kiinnostaa enemmän, niin lue oheinen juttu.

Sama  idea pitäisi voida toteuttaa myös yritys ja yhteisötasolla. Uskon, että tälläisen palvelun vaikutuksesta saisimme reaaliaikaisempaa tietoa, mikä mahdollistaisi ongelmiin reagoimisen aikaisemmin. Esimerkiksi jos katsomme vaikka isolla makrotasolla Kreikan ongelmia, niin tuntuu siltä että sekä luottoluokittajat ja valtiot heräsivät aivan liian myöhään taloudelliseen kaaokseen. Korjausliikkeet olivat myös ensimmäisestä päänsilittelystä nykyiseen kovisteluun. Kreikan ongelmat johtuivat puutteellisista tiedoista. Tämä taas johtui siitä että maassa ei ollut kunnollista tietojen keräämiseen tarkoitettua järjestelmää vaan paljon mutuarvoita. Joka johti siihen, että kaikki huijasivat. Tai ainakin koittivat löytää porsaanreikiä järjestelmästä. Nykyisessä kovistelussa on puutteensa. Jos maan suurin ongelma on se, että tietoa esim. verotuloista ei saada selville, koska suurin osa maan rahaliikenteestä kulkee käteisenä ilman kuittia, niin kuinka kepillä saadaan ihmiset siirtämään rahaliikenteensä siten että siitä kertyy tietoa. Jos ihmisiä pakotetaan tiukkoihin taloudellisiin pakotteisiin, niin yhä useampi siirtää vielä suuremman osan rahavirroista käteiseksi ja ilman kuittia. Tai paljon puhuttu Tobinin vero. Hieno idea, mutta niin kauan kuin todelliset rahavirrat eivät kirjaannu samaan järjestelmään, niin vero on vain länsimainen anekauppa, jolla ei ole mitään suurempaa merkitystä.

Jos eri tahoilla olisi ollut käytössään reaaliaikaista tietoa ja faktaa taustoista, niin ongelmiin olisi voitu puuttua ajoissa. Entisenä perintäyhtiön puhelinperijänä muistan säännön että jos velkaan reagoi heti, niin velan takaisinsaantimahdollisuus on hyvä. Nyt tilanne johti siihen että tieto todellisesta tilanteesta tuli luottoluokittelijoille liian myöhään ja vääristyneenä. Joka johti siihen että korjausliikkeet ovat dramaattisia.

Ideassani myös yritystasolla ja valtioiden toiminnasta olla mahdollisimman monta erilaista tietovirtaa, jotka tulevat suhteellisen reaaliaikaisesti järjestelmiin, josta voidaan lukea todellista tietoa. Hiukan kuin SAP toimintaohjausjärjestelmä, mutta kaikki tiedot ovat verkossa ja se taho, jota tieto koskee saa ja pitää päättää saako tietoa antaa eteenpäin.

Nyt ehkä mietit onko tämä isoveli-valvoo- järjestelmä? Ehkä, mutta sillä erolla että yritys tai valtio päättää mitä tietoa jaetaan. Perinteisessä isoveli-järjestelmässä tieto annetaan sinulta siitä kysymättä. Mitä sitten jos en anna tietoa eteenpäin? Silloinkin päätös yleensä tehdään, mutta päätöksentekijä laskee siihen päälle korkeamman koron/ riskin/ hinnan.

Miksi sitten sanon että luottoluokittelija on kuollut? Sen takia, että nykyisessä mallissa luottoluokitus perustuu vanhoihin tietoihin, joita kerätään. Tiedot antavat suuntaviivan, mutta ei todellista kokonaisuutta. Jos tiedot tulisivat automaattisesti eri tietolähteistä, niin silloin kokonaiskuvan voisi muodostaa aivan eri tavalla. Tässä mallissa ehkä voisikin olla uudenlainen luottoluokittelija, joka tekee palveluun erilaisia analysointityökaluja ja myy niitä asiakkailleen, joiden muutoin olisi vaikea hahmottaa suuria kokonaisuuksia. Mikä parasta, ne olisivat suhteellisen reaaliaikaisia.

No, tuo oli karrikoitu juttu, mutta tästä aloin pohtimaan ajatusmallia, joka, kuten yleensä ei vielä ole täysin valmis, mutta voisi olla mahdollinen. Mietin asiaa seuraavasti. Minusta on tietoja paljon kaikkialla. Osa tiedoista on tunnettuja ja minulla on niistä paperikopio, kuten rokotustodostus, ajokorttitiedot tai koulun todistus. Toiset tiedot, kuten lainat ja monet muut ovat vain jonkun yrityksen/ viranomaisen hallussa. Kun sitten tarvitsen näitä tietoja, niin minun pitää penkoa kaikki hyllyt läpi, että löydän ne. Tai soittaa eri firmoille ja he laittavat ne minulle tulemaan.

Mitä jos, kaikki tiedot minusta olisi järjestelmällisesti rekisteröity ja luokiteltu samanlaisen järjestelmän mukaisesti. Sitten kun esim. menisin uudelle lääkärille, niin he voisivat hakea koko minun terveyskertomukseni yhdellä haulla kaikista eri lähteistä, eikä minun pitäisi niitä erikseen alkaa uudelleen muistelemaan ja kirjoittamaan tämän lääkärikeskuksen dokumentille, josta ne sitten kirjoitetaan uusiksi heidän järjestelmään.

Idea olisi se, että Minä 2.0- palvelussa olisi linkit kaikkiin niihin lähteisiin missä on minusta tietoa. Minä voisin käydä siellä katsomassa mitä tietoa minusta löytyy. Sitten kun menen esimerkin mukaisesti uudelle lääkäriasemalle, niin annan tälle lääkäriasemalle oikeuden hakea koko lääketieteellisen historiani kaikki tiedot. Heidän järjestelmänsä saisi minun palvelun  kautta luvan hakea kaikki tiedot. Saadut tiedot olisivat järjestelmällisesti luokiteltu ja siirtyisi heidän omaan samanlaisessa muodossa oikeille paikoille. Kaikki rokotukset olisi oikein merkitty, pituu ja paino kehitys siirtyisi oikeaan paikkaan, josta lääkäri näkisi niiden kehityksen eri ikävaiheissa jne. Vielä parempi tilanne olisi, jos olisin vaikka ulkomailla sairaalassa, niin yhdellä luvalla sairaala saisi minun kaikki tiedot oikeisiin paikkoihin ja koska termit/koodit olisi paikallisella kielellä koodattu, niin ne voitaisiin tulkita heti oikein.

Idea on vasta kehittymässä, mutta uskon että sillä olisi monta erilaista käyttötapausta. Minä voisin itse paremmin kontrolloida omia tietojani, antaa lupia eri tahoille, jos on tarve saada minusta taustatietoa. Samalla yritykset/ viranomaiset säästäisivät aikaa (rahaa) jos tiedot saisi automaattisesti kerättyä ja tallennettua heidän järjestelmiinsä. Samalla minä näkisin mitä siellä on.

Lopuksi tulee omien tietojen tarkastuksesta mieleen tosi tarina Tampereelta. Asiakas oli Fordin liikkeessä korjauttamassa autoaan. Hän ei ollut helppo asiakas ja korjaaja oli kirjoittanut huoltoraporttiin kolleegoille viestin että asiakas on paska. No, kuinka ollaakkaan asiakas oli pyytänyt huoltoraportin itselleen ja kun hän oli saanut sen, niin siellä oli ollut korjaajan kommentti hyvin esillä. Tästä ei seurannut mitään hyvää kyseiselle Fordin korjaamolle.

Jos sinulla tuli mieleen ideoita kuinka tälläinen minä 2.0 palvelu voisi toimia, niin ota yhteyttä.

Idea on seuraava. Kännyssä on sovellus, jonne on syötetty omat pankkitiedot ja valinnaisesti viitekoodin luominen. Tämän jälkeen mennään sovelluksen laskutus osaan. Luodaan lasku lisäämällä vastaanottajan sähköpostiosoite tai SMS numero. Sitten lisätään laskun summa ja eräpäivä. Kun ne ovat valmiita, niin palvelu generoi laskun viivakoodiksi. Sitten vain lähetetään sopimus vastaanottajalle.

Siis jotain tälläistä.

Sovellus luo viivakoodin

Kun vastaanottaja saa laskun joko SMS viestinä sisältäen viivkoodin tai sähköpostina, niin hän voi omalla mobiilipankkisovelluksella kameran kanssa lukea viivakoodin ja siirtää sen omaan mobiilipankkinsa tai verkkopankkiin. Jos vastaanottajalla ei ole näitä vaihtoehtoja, niin viesti sisältää myös normaalin laskun tiedot, jonka avulla lasku voidaan tehdä normaalisti omassa verkkopankissa tai välittää vaikka yrityksen omaan laskutusjärjestelmään.

Esimerkiksi mobiilisovelluksella

Esimerkki mobiilisovelluksella maksamisesta

Sovellus voidaan tehdä myös nettiin omaksi palveluksi, mutta myös ohjelmistoksi. Laskun lähettäjän voi maksaa sovelluksesta tai se voidaan tehdä ilmaiseksi. Jos se tehdään ilmaiseksi, niin silloin käyttäjä maksaisi ylläpitäjille kiinteän tapahtumahinnan jokaisesta laskusta kerran kuussa, mikä velotettaisiin joko suoraveloituksena tai luottokortilta.

Mitä sinä ajattelet, olisiko palvelu jota käyttäisit. Myös tiedätkö kehittäjää ja sijoittajaa, joka lähtisi mukaan miettimään ideaa? Nyt saadun palautteen perusteella tälle voisi olla kysyntää!

Ota yhteyttä; antti.larvala@cal360d.com

Viime vuosisadan aikana perinteinen media oli olennainen osa politiikan tiedonvälitystä. Se mullisti meidän demokratiakäsitettä. Saimme yhä nopeammin kanavan, jonka avulla pystyimme helpommin seuraamaan kehitystä. Uuden osallistuvan demokratian kanavana tulee toimimaan avoimempi monisuuntainen media. Se tulee olemaan seuraava askel median kehittymisessä. Sanalle media tulee aivan uusi merkitys.

Politiikassa teknologiaa on hyödynnetty jo vuosisatoja. Aluksi se oli tiedon välittämistä, mutta viime vuosina sekä politiikot, puolueet ja hallinto ovat hyödyntäneet teknologiaa eri tilanteissa. Joissain edistyksellisissä maissa, kuten Viro, sähköinen äänestäminen on ollut käytössä jo vuosia. Perinteiseissä maissa sähköistä äänestämistä pidetään mörkönä ja siitä tehdään suurempi este mitä se todellisuudessa onkaan. Valtionhallinto tekee todella kalliita kokeiluja miettimättä kokonaisprosessia, kuinka sähköinen äänestäminen voisi tapahtua. Kun Suomen tavoitteena on taata kansalaisille perusoikeutena laajakaista internetyhteydet, niin tuntuu oudolta, että sähköistä äänestämistä koitetaan tuoda itse äänestyspaikalle. Sen sijaan voisi kuvitella, että se siirretään verkkoon ja annetaan kokeeksi vaikka muutamille kunnille oikeus toteuttaa etä-äänestys netissä. Tunnistemekanismit ovat jo nyt kaikilla kansalaisilla. Tai ainakin 95 % omaa sellaisen.

Poliitikot ovat viimeisissä vaaleissa siirtäneet osan kampanjastaan sähköisiin medioihin. He facebookkaavat, blokkaavat ja twiittaavat. Mutta kuten olettaa saattaa, niin suurin kiinnostus tähän tapahtuu muutama kuukausi ennen vaaleja. Kun vaalien jälkeen käy ehdokkaiden ja edustajien sivulla, niin viimeisin päivitys on yleensä vaaleja edeltävältä ajalta. Jatkuvuus puuttuu.

Kuitenkin teknologiassa ei ole kyse mistään yhdestä teknologiavalinnasta vaan ihan samoista asoista, joista edellisessä kappaleessa puhuttiin kun mietittiin kuinka ystäväpiiri saadaan mukaan uuteen osallistuvaan demokratiaan. Kyse on aina siitä että teknologia pitää vedota tunteisiin, sen pitää olla yksinkertaista ja sen avulla voidaan konkretisoida asioita ja saada tuloksia näkyviin heti.

Teknologia ja tunteet ovat toisilleen vieraita käsitteitä, mutta toisaalta juuri siitä syystä menestyvimmät teknologiayritykset eivät kersku teknologialla vaan sillä että ne herättävät tunteita. Tästä hyvänä esimerkkinä on Apple. Heidän tuotteensa ovat kulttiasemassa käyttäjiensä parissa. Teknisesti ne eivät aina ole edistyksellisiä, mutta siitä huolimatta oma käyttäjäkunta on erittäin sitotunut käyttämään heidän palvelujaan.

Yksinkertaisuus tulee siitä kuinka helppoa on omaksua uusi palvelu. Mitä nopeammin, ilman ohjekirjoja, kuluttajat omaksuvat palvelun, sitä parempi tulevaisuus palvelun kehittymisellä on.

Jos teknlogialla voidaan hahmottaa, tehdä asioista helposti omaksuttavia, niin silloin sen käyttö puoltaa asiansa. Tälläisiä palveluja ovat nopeasti tehtävät mm. kyselyt, joissa tulosta ei joudu odottamaan, vaan sen saa heti tietoonsa.

Tärkeintä teknologiassa on aina myös miettiä mihin tarkoitukseen sitä käytetään. Joskus tuntuu niin teknologiavalinnoissa kuin politiikassa vallitsevan sama periaate. Kerran rakennettua ei voida muuttaa vaan sitä väkisin koitetaan ajaa läpi jo valmiiksi liian pieneksi käyneen putken. Tälläinen politiikan käytännön esimerkki on Euroopan Unioni. Järjestelmä ja hallinto on aikoinaan rakennettu 6 jäsenmaan tarkoitusperiä vastaavaksi. Vuosien saatossa rakennettä on muutettu, mutta koko ajan on pidättäydytty vanhassa kuuden maan järjestelmässä taustalla, sillä kukaan perusjäsen ei ole ollut valmis tekemään kaikkea uudestaan ja pohtimaan kuinka järjestelmä voidaan saada toimivammaksi muuttamalla taustalla olevia toimintoja. Tämän takia esimerkiksi kaikki isot ja pienemmät asiat menevät jokaisen maan edustamiin kokouksiin, joissa on paikalla satoja virkamiehiä sekä suoraan jäsenmaista että hallinnosta. Kokoukset kestävät useita tunteja ja päätöstä vain ei saada aikaan. Ennen kun oli vain muutama maa mukana, niin päätös saatiin 10 hengen porukassa aikaan kivuttomammin. Nyt kun 150 ihmistä istuu kokouksessa, niin päätös ei synny ilmaiseksi. Kerran laskin yhden kokouksen kulun, jonka tuloksena ei tullut päätöstä vaan 6 tuntia puhetta. Kokonaiskustannus tästä oli 81 000 €. Tosin ¼ meni EU hallinnon piikkiin ja loput jäsenmaille. Tämän takia teknlogiasta puhuttaessa on aina hyvä huomioida kuinka pitkäikäiseksi valinnat tehdään ja onko niihin mahdollista tehdä muutoksia helpolla vai onko parempi tehdä valintoja huomioiden vain lyhyemmän ajan tavoitteet ja yksittäiset tilanteet. Samaa logiikkaa pitää käyttää kun valitaan itselle sopiva teknologia. Voi olla että nyt valittu malli jää parin vuoden kuluttua vanhaksi. Kuinka moni esimerkiksi muistaa mitä tehtiin 10 vuotta sitten. Jos silloin olisi tehty valintoja verkkopalveluista, niin nyt ne olisivat auttamattomasti vanhentuneita. Silloin puhuttiin multimediaviesteistä ja mobiilitelevisiosta. Kumpikaan ei koskaan lyönyt itseään läpi.

Tunteet ja teknologia

Kun Suomeen lanseerattiin vuosituhannen vaihteessa ensimmäistä kertaa sähköinen henkilöllisyyskortti, niin se koki yllätäen muuten niin teknologiamyönteisessä maassa yllättävää vastarintaa. Olihan uusi teknologia jotain sellaista, jonka piti mullistaa meidän sähköisen asioimisen. Vastustukseen oli monta syytä. Keskeisimpiä syitä oli teknologian käytettävyys ja sen hinta. Kyseisenä aikana harvalla oli kotona vielä laajakaistayhteyttä, jolloin työpaikalla hoidettiin useita käytännön asioita, kuten laskujen maksu. Muutama pankki jopa kokeili oman tunnistemekanismin rinnalla henkilötietokorttia, mutta kaikessa hiljaisuudessa veti sen pois. Samaan aikaan rinnalle tuli tunnistemekanismiksi pankkien omat järjestelmät myös kolmannen osapuolen palveluihin. Tunnistekortti vaati aina erillisen kortinlukijalaitteen mitä pankkitunniste ei vaatinut. Koska usealla työpaikalla työntekijöiltä evättiin uusien ohjelmien asentaminen työkoneeseen tietoturvauhkien takia. Samaan aikaan kuluttajat olivat tottuneet asioimaan yksillä käyttäjätunnuksilla ja mukana kannettavalla salasanalistalla. Kun tämä tunnistautuminen todettiin myös yhtä turvalliseksi kuin korttitunniste, niin kuluttajien oli paljon helpompi hyväksyä pankkitunniste kuin uusi teknologia. Tässä kokeilussa valtio hassasi noin 40 miljoonaa euroa. Käänteisesti kortin omaavia kansalaisia kohti annettiin 2 500 € rahaa joka suuntautui muutamalle tietotekniikkafirmalle.

Samalla tapaa moni uusi palvelu joko hylätään tai hyväksytään. Siihen pitää liittyä jokin henkilökohtainen tunneside, joka selittää miksi palvelu otetaan vastaan kuluttajien toimesta.  Yritykset ja yhteisöt ovat usein luoneet uusia palveluita omista tarpeista lähtien. Näillä he uskovat helpottavansa omaa työtään. Todellisuudessa jos tunne side ei muodostu kuluttajan ja yrityksen välillä, ei voi syntyä uutta suhdetta. Tunnesiteen syntymiseen ei ole yhtä helppoa kaavaa. Yleensä se liittyy seuraavan osan asiaan eli käytettävyyteen. Toisena vahvana osatekijänä on myös kuinka paljon uusi palvelu tuo lisäarvoa ja mielihyvää verrattuna vanhaan malliin toimia. Jos uusi palvelu helpottaa omaa arkielämää, niin sen korvaaminen vanhalla mallilla ei enää tule kyseeseen. Asia voi olla jopa niin pieni kuin palveluun rekisteröinti. Jos se onnistuu helposti verkossa verrattuna jonottamalla monta tuntia asiointiluukulla, niin paluuta ei enää vanhaan ole.

Käytettävyys on kaiken A&O

Uuden teknologian suurin hyöty on niiden helppokäyttöisyys. Niiden käyttäminen on suhteellisen helppoa. Niissä on ominaisuuksia, joita voidaan hyödyntää monella eri tapaa. Uusia toiminnallisuuksia tulee koko ajan lisää. Kommunikaatio eri palveluissa voi olla kahdensuuntaista, monien osapuolten välistä, niissä voidaan jakaa ja muokata tietoa ja toteuttaa jopa suljettuja keskusteluja sekä tallettaa tietoa. Samaan aikaan tekniikka on kehittynyt siihen suuntaan, että kuka tahansa pystyy tuottamaan erittäin nopeasti ja helposti hyvätasoista materiaalia. Googlen johtaja Petri Kokko totesi kerran nuorten Kiasman edustalla skeittaavien nuorten omaavan paremman ja tehokkaammat videokamerat kuin Yleisradion vanhentut teknologia edustaa. Nämä nuoret voivat muutamassa minuutissa tehdä näyttäviä videoita ja ladata erinäisiin videopalveluihin, kuten YouTube, miljoonien katseltaviksi. Samaan aikaan Yleisradiolta vaaditaan suuret rekat ja raskas koneisto tekemään liikkuvan kuvan ohjelmaa. Kaikki tälläiset ominaisuudet ovat erinomaisia asioita.

Sosiaalinen media on opettanut meille uusia tapoja viestiä. Pikaviestit, videopuhelut, sähköpostit, multimediaviestit, blogit ja muut toimintamallit olivat vieraita asioita meille kaikille reilut kymmenen vuotta sitten. Joskus jopa tuntuu oudolta muistella kuinka aikaisemmin on pidetty yhteyttä. Samaan aikaan niiden helppokäyttöisyys on tuonut palvelut kaikkien lähettyville. Oma äitini jäi elääkkeelle reilun 60- vuoden ikäisenä. Sitä ennen hän ei ollut koskaan käyttänyt tietokonetta. Nyt hän osaa soittaa Skypellä videopuheluita, muokata valokuvia ja paljon muuta. Kuten kaikessa muussa asiassa, kun palvelu on tehty helppokäyttöiseksi, niin niiden omaksuminen on nopeaa.

Kaikissa näissä uusissa palveluissa käytettävyys on ollut se tekijä, miksi ne ovat keränneet isoja käyttäjämääriä lyhyessä ajassa. Ennen nettisivun ylläpitoon ja kirjoittamiseen tarvittiin edes jonkin verran koodin ymmärtämistä. Nykyään blogin perustaminen ja ylläpito sujuu kaikilta lukutaitoisilta ihmisiltä. Sama koskee vaikka videoiden muokkausta. Ennen meidät istutettiin katsomaan kotivideoita, joita oli käsivaralla kuvattu ilman mitään editointia. Tosin kyllä tälläisillä videoilla saatiin vieraat nopeasti karkoitettua. Nykyään kotitietokoneilla voidaan muokata todella nopeasti erittäin hyvätasoisia videoita. Ulkoisilla nettipalveluilla voidaan samoihin videoihin lisätä tekstitys monella eri kielellä. Ennen tälläinen olisi ollut kustannuskysymys, nykyään viitseliäisyys. Jos tekee jotain, niin todella pienellä vaivalla siitä saa vielä paremman.

WYSIWYG

What-you-see-is-what-you-get on lyhenne sanasta WYSIWYG. Sitä käytetään kun puhutaan uusista teknologisista palveluista, joissa heti näkee lopputulosta ilman että laittaa käsiään ns. konepellin alle ja alkaa vääntämään koodia. Tätä ajatusmallia laajemmin konkretisoimalla kaikissa teknologisissa palveluissa pitää aina huomioida. Ajatus lähtee siitä että pystyy seuraamaan omaan asiaansa helpommin.

Jos tänä päivänä laittaa kirjeen hallintoon, niin usein tulee tunne sen katoamisesta johonkin putkeen, josta tulos pulpahtaa ulos sitten joskus. Joskus se hukkuu matkalla ja päätöstä ei koskaan tule. Sen takia osallistuvassa demokratiassa ja sen teknologisessa toteutuksessa pitää huomioida kuinka voidaan nopeasti taata käyttäjille tieto että jotain todellakin tapahtuu.

Me elämme aikaa, jossa aikajänne on erittäin lyhyt. Kaikki pitää saada heti. Sitä voidaan pitää jopa huonona ilmiönä. Ihmisillä on kärsivällisyys kuin kärpäsellä. Kuitenkin kun puhumme palveluista, niin läpinäkyvyys on asia, jonka avulla saadaan luotettavuutta toimintaan. Läpinäkyvyydellä on myös hintansa. Nyt jokainen joka käyttää palveluita, niin saa tietää mitä ne yleensä maksavat.

Julkishallinnossa olen joskus ääneen miettinyt, olisiko esimerkiksi hyödyksi jos meillä olisi aito tieto siitä että paljonko esimerkiksi lääkärikäynti todellisuudessa maksaa, vaikka sitten laskun lopussa olisikin tieto että 99 % kuluista maksetaan verovaroin.

Idea tästä lähti siitä kun yksi lapsistamme syntyi Yhdysvalloissa. Saimme kokonaislaskun kotiin. Hinta oli reilut 15 000 taalaa. Siinä oli eritelty kaikki kulut. Samoin siinä oli vakuutusyhtiön maksama osuus merkitty ja lopuksi meidän osuus. Tämän tiedon luettuani ymmärsin mistä lasku koostui, kuinka paljon vakuutusyhtiömme maksoi laskusta ja loput oli meidän osuus. Kun toinen lapsemme syntyi, niin synnytysosastolla nuoret äidit kiukutteli kun joutuivat maksamaan 100 € parista yöstä sairaalassa. Kun kyselin eri lääkäreiltä ja muilta hoitohenkilöiltä paljonko lapsen synnyttäminen todellisuudessa maksoi. Pitkällisen kyselyn jälkeen hinnaksi kerrottiin suurin piirtein 12 000 €. Siitä mietin että mitä jos synnytyksen jälkeen tulisi kotiin lasku, jossa kerrotaan kaikki toimenpiteet mitä on tehty ja niiden summa. Sen jälkeen kerrottaisiin verovarojen kattavan 99 % kuluista ja 1 % jää itse maksettavaksi. Tämän tiedon saatuani voisin jopa hyväksyä verojen maksun.

Teknisesti tälläiset konkreettiset tiedot on helppo toimittaa. Niitä käytetään jo nyt monessa liiketoiminnassa. Teknologian kannalta idea on tuoda palveluita selkeästi esille ja kertoa kuinka kokonaisprosessi etenee. Tälläiset palvelut pienentävät turhia kyselyjä julkishallinnossa, jolloin pienemmällä työmäärällä voidaan keskittyä sellaisiin tehtäviin, joissa tarvitaan ihmistyövoimaa. Samaa ideologiaa noudattaen pankit ovat onnistuneesti siirtäneet laskujen maksun konttoreista ensin automaateille ja sen jälkeen verkkoon. Oltiin tästä kehityksestä ja niistä maksettavista palveluista mitä mieltä tahansa, niin harva haluaa enää palata aikaan, jossa kaikki asiat hoitui konttorissa pankkiaikoina, jotka ovat jopa lyhyemmät kuin virka-ajat.

Tulevaisuuden politiikka tulee olemaan paljon talouteen liittyviä kysymyksiä. Onko meillä varaa ylläpitää nykyistä järjestelmää? Uskon, että jos pystymme luomaan uuden toimintamallin, jossa konkreettisesti voimme vähentää manuaalista työtä, pystymme pienentämään hallinnon kustannuksia. Läpinäkyvällä mallilla myös henkinen tehokkuus kasvaa, sillä jokainen turha toimenpide pitää uudessa demokratiamallissa tekemään paremmin ilman että hallinnollisesti tehdään turhia töitä.

 Ostetaanko, rakennetaanko itse vai kootaan osista?

Teknologiaa hyödyntäessä tulee eteen aina kustannuksia. Harvalla instituutilla, puolueella, ryhmittymällä tai henkilöllä on rajattomasti käytettävissä rahaa. Näennäisesti osa palveluista on ilmaisia, mutta kuten vanha sanonta kuuluu- ei ole ilmaista lounasta- niin jokaisen teknologian käyttöön liittyy kustannuksia. Oli kyseessä sitten vanha teknologia kuten painettu paperi tai sitten uusi digitaalinen media.

Perinteisesti teknologiaa on ostettu monta konesalillista täyteen. Usein ostohetkellä on jo huomattu että ostettu teknologia on vanhentunutta ja vaatii ainaisia päivityksiä. Samaa olen aina sanonut ystävilleni kun he kyselevät mikä tietokone kannattaa ostaa. Ostitpa minkä tahansa tietokoneen tai muun teknisen laitteen niin seuraavana päivänä puolta parempi kone löytyy puolet halvemmalla muualta. Jos teknologiaa ostaa itselleen, niin siinä on etuna se, että se on sinun oma hamaan loppuun asti. Sillä kukaan ei osta käytettyä järjestelmää, jonka päivitys ja muut ominaisuudet eivät enää vastaa nykyisiä tarpeita.

Toinen vaihtoehto on rakentaa itse. Tällöin voidaan hyödyntää omaa osaamista. Myös kustannukset ovat kuulemma pienimmät. Ainakin niin kuvitellaan. Kuitenkin harvoin itse tehty valmistuu nopeasti. Sen päälle tulee ylläpitokustannukset. Kolmanneksi isoin ongelma on osaavan työvoiman pitäminen palkkalistoilla. Tästä hyvänä esimerkkinä on suomalainen pankkiteollisuus. Jokainen suomalainen liikepankki siirtyi tekniseen aikaan 1970- luvun lopussa. Silloin rakennettiin tekniset perusjärjestelmät. Vuosien aikana on todettu, että on helpompi kehittää vanhaa järjestelmää kuin uusia koko perusjärjetelmä. Aikaa kului, pankit kehittyivät ja uusia palveluja tuli markkinoille. Sitten eräänä päivänä 1990- luvun lopussa huomattiin, että perusjärjestelmä on todella monimutkainen, sen todella tuntevia ihmisiä on todella vähän enää töissä ja uudet tekniset koodaajat eivät osaa sitä käyttää. Samoin tekniset kuvaukset olivat jääneet tekemättä. Samaan aikaan markkinoilla ei ole mitään sellaista valmista tuotetta, jolla voitaisiin korvata vanha järjestelmä. Ainakaan sillä rahalla joka olisi kohtuullista käyttää. Oltiin ja ollaan edelleen patti-tilanteessa. Tämän saman syyn takia pankin yksi siilo ei tiedä mitä toisessa osassa tapahtuu. Sen takia en edes ihmettele miksi pankit eivät osaa tunnistaa luottoriskejään. Oma järjestelmä ei osaa tunnistaa kaikkia niitä liikkuvia osia, joita jokaisessa pankissa on. Tämän takia oma tekeminen kuullostaa aluksi hyvältä,  mutta siihen liittyy usein riskejä, jotka huomataan liian myöhään ja silloin muutokset ovat erittäin kalliita.

Mitä jos kootaan palvelut osista ja ostetaan loput? Maailmassa alkaa olla paljon valmiita elementtejä, joita kokoamalla voi saada sellaisen palvelun kun haluaa. Ajatus on se, että kootaan palvelu olemassa olevista osista niiltä osin kun se on järkevää. Palvelun  aivan ydin tehdään itse ja kaikki sellaiset toiminnat, jotka on parempi ulkoistaa, niin ne myös ulkoistetaan. Tällöin pystytään palvelua nopeasti muokkaamaan omien tarpeiden mukaan.

Jos esimerkiksi kunta lähtisi tekemään avointa keskustelufoorumia, jossa voisi kommentoida aloitteita, tuottaa niitä, luoda keskusteluryhmiä, äänestää aloitteista ja seurata asioiden etenemistä, niin palvelu voitaisiin toteuttaa nopeasti jo olemassa olevilla nettipalveluilla. Samalla tapaa kuin Wikipedia, voidaan ottaa käyttöön valmis tekninen alusta, johon kuka tahansa voi luoda uuden aiheen ja muut voivat sitä kommentoida. Tämä toimisi teknisenä pohjana palvelulle. Kun palveluun tullaan, siihen pitää luoda vahva tunnistemekanismi, jonka avulla käyttäjät ainakin sisäänkirjauksessa vahvasti tunnistetaan. Tälläisiä palveluita myös on käytössä. Tätäkään ominaisuutta ei tarvitse itse tehdä. Sen jälkeen maailmalla on valmiita komponentteja, joilla voidaan luoda reaaliaikainen keskustelu ja viestinvaihtojärjestelmä. Myös keskustelu pitää viedä muihin palveluihin, eli se pitää pystyä linkittämään muihin sosiaalisiin medioihin. Ajatus siitä että kaikki keskustelu on yhdessä paikassa on vanhentunut. Sen sijaan viedään keskustelu niihin foorumeihin, joissa on käyttäjiä, ei väkisin kuvitella että kaikki haluaa tulla kunnan omaan foorumiin. Tälläisiäkin toiminnallisuuksia löytyy valmiina. Myös aloitteiden äänestämiseen liittyviä ominaisuuksia myös löytyy valmiina. Lopuksi kun aloite on hyväksytty ja valmis, niin se pitää pystyä lähettämään kunnan sisälle käsiteltäväksi. Myös tähän löytyy valmiita komponentteja. Mitä kunnan sitten pitäisi tehdä. Luoda alusta, johon kaikki laitetaan kasaan. Jos tulee uusia toiminnallisuuksia, niin ne voidaan helposti lisätä tälläiseen palveluun.

Lähiverkosto vaikuttaa omiin päätöksiin paljon enemmän kuin mikään muu tekijä. Me olemme sosiaalisia ihmisiä. Haemme läheisten hyväksyntää asioillemme. Kun kuluttajat tekevät päätöksiä eri ostotilanteissa, niin luotettavien kavereiden suositus painaa vaakakupissa enemmän kuin isolla rahalla tehty mainos. Tämän takia myös yhteisten asioiden päättämisessä ystäväpiirillä on iso merkitys.

Uudessa osallistuvassa demokratiassa lähden siitä ajatuksesta, että oma läheinen lähipiiri tulee olemaan tärkeä liittoutuma kun asioita aloitetaan viemään eteenpäin. Läheisen piirin määrittelyssä en käytä perinteistä fyysistä ystäväpiiriä, vaan jokaisella ihmisella olevaa sekä fyysistä, mutta myös virtuaalista verkostoa. Entinen esimieheni Bo Harald Nordeasta kerran määritteli pankkipalvelut siten, että ne on aina tehty ihmisille, myös yrityspalvelut. Päivän aikaan meillä on vain useita rooleja, joiden puitteissa toimimme. Päivällä meillä on työrooli ja illalla me olemme kuluttajia. Samaa käsitteistöä laajentaen, meillä on monta erilaista roolia ja verkostoa, jotka elävät sulassa harmoniassa meille, ei välttämättä ulkopuolisille.

Meillä voi olla esimerkiksi aamulla ensin perheenisän perinteinen rooli, matkalla töihin me otamme sen roolin millä kulkuneuvolla kuljemme, työpaikalla asiakkaisiin päin me olemme yhdessä roolissa, työkavereitten kanssa toisessa roolissa ja esimieheen nähden yhdessä roolissa. Samoin päivän aikaan voimme hoitaa myös harrastuksen puolesta asioita. Ja taas illalla ensin perheenisän rooli ja lopuksi se villi viidakon miehen rooli.

Samalla tapaa meillä on jokaiseen rooliin tai tilaisuuteen luotu omia ryhmiä, joiden kautta voimme vaikuttaa. Töissä voimme pyrkiä vaikuttamaan oman sisäisen ryhmän kautta asioiden edistämiseen, kun taas illalla harrastuksissa ystäväpiirimme koostuu aivan muista henkilöistä. Usein jopa eri ryhmien poliittiset arvot voivat olla täysin erilaisia.

Lähipiirin määrittelyssä en itse käytä sanaa ystäväpiiri, sillä minulle ystävät ovat niitä ihmisiä, joille voin uskoutua myös asioissa, joita en muille kertoisi. Lähipiiriin kuuluu sellaisia ihmisiä joitten kanssa toimitaan, mutta ei välttämättä luoda syvällistä ystävyyttä. Siihen kasvetaan ajan myötä.

Tämän takia lähipiiri tulee olemaan eräänlainen vastavoima poliittisille puolueille. Varsinkin kun puolueen sisällä jakaantuminen kasvaa politiikan aatteen siirtyessä lähemmäksi keskustaa. Tämä ilmiö on kansainvälinen. Yhdysvalloissa Demokraattisen puolueen edustaja Texasista on lähempänä rebublikaania New Yorkista poliittisten mielipiteittensä kanssa kuin oman puolueen edustaja Texasista.

Lähipiiri voi koostua jopa sellaisista ihmisistä, joita ei koskaan ole edes fyysisesti tavannut. He voivat asua eri paikkakunnilla ja eri maissa. Yhteinen nimittäjä on harrastus, mielenkiinto tai vain sattuma, josta on muodostunut läheisyys ja luottamus. Tätä mahdollisuutta voi hyödyntää myös puolueet, mutta suurelta osin vielä heikosti.

Lähipiiri mukana muutoksessa

Kansanliikettä ei saada aikaan yksin. Muutosta myöskään ei saada aikaan yksin. Paitsi ehkä diktaattori. Hänkin kyllä tarvitsee apua. Kun haluamme vaikuttaa asioiden kulkuun, niin aina on tärkeä saada mukaan samanhenkisiä. Aivan kuten tapahtui 1800- luvulla. Poliittiset puolueet syntyivät samanhenkisistä ihmisistä, joilla on sama päämäärä. Sama pätee tänäkin päivänä. Tosin usein ryhmät ovat hetkellisesti Ad Hoc- tyyliin perustettuja, ilman mitään muodollista ryhmää tai  yhteen asiaan keskittyneitä ryhmiä. Ihmiset sen sisällä voivat olla useassa ja joskus jopa ristiriitaisissa ryhmissä samaan aikaan. Voimme edustaa samaan aikaan joissain asioissa todella eri mielipiteitä kuin toisissa asioissa.

Uudessa yhteiskunnassa järjestäytymättömien yhteisöjen rooli tulee kasvamaan. Ei pelkästään paikallistasolla tai valtion tasolla, vaan myös kansainvälisessä politiikassa. G7 maiden yhteinen liittoutuma ei perustu mihinkään peruskirjaan, säännöstöön tai hallintoon, vaan suurimmat teollisuusmaat ovat vain päättäneet yhdessä keskustella ja vaikuttaa asioiden kulkuun ilman mitään sitomuksia. Vastaavanlaisten liittoutumien rooli millä tahansa politiikan tasolla tulee olemaan merkittävä. Kaikissa näissä liittoutumissa on se yhteinen nimittäjä, että toisissa asioissa jäsenillä on todella paljon yhteisiä asioita, mutta toisissa asioissa ne ovat täysin ristiriidassa keskenään.

Minun lähipiiri voi koostua erilaisista ihmisistä. Osa heistä osaa tiettyjä asioita erittäin hyvin ja osasta voi olla minulle muuta hyötyä. Usein en ole valittunut heitä lähipiiriin sen takia, että haluaisin suoranaisesti heistä hyötyä, mutta avuksi heistä siinä voi olla. Kun palataan edellisen kappaleen kuntaesimerkkiin, jossa kansalainen voi tuoda ideoita mietittäväksi ja kehitettäväksi, niin ideoiden tuonnin yhteydessä usein olemme jo miettineet ei pelkästään ideaa, vaan kuinka sen toisi esille ja saisi sille kannatusta. Tässä tulee hyvin esille lähipiirin merkitys. Osa heistä voi olla erinomaisia pukemaan ajatukseni sanoiksi, osa heistä voi olla erinomaisia numeroiden näkökulmasta ja laskea minulle olisiko idea vaikka taloudellisesti kannattava. Kolmas osa lähipiiristäni  voi auttaa jurisidissa muotoseikoissa. Kaiken tämän lisäksi tarvitsen ihmisiä, jotka lähtevät yhdessä viemään asiaa eteenpäin. Jos osa lähipiiristäni ei asu minun kunnan alueella, niin se ei estä heidän käyttämistä avuksi. Minä hyödyn asioiden eteenpäin viemisestä ja he saavat saman asian vielä paremmin valmisteltuna viedyksi omaan kuntaan, jos aihe on tarpeellinen.

Entäs sitten puolueet?

Poliittiset puolueet ja muut edunvalvontajärjestöt voisivat olla myös samassa roolissa. Nykyisin vain niiden toiminta on rajoittunut perinteiseen hallintomalliin, jossa yhdessä sääntöjen mukaisesti päätetään ja kirjataan kaikki alas. Sama malli toimii missä tahansa yhteisössä, joissa on säännöt ja määritellyt jäsenet. Sen takia kansainvälisessä politiikassa G7 maat saavat aikaan kuin EU tai YK, koska toisella ei ole kirjotettuja sääntöjä ja toisella on.

Groucho Marx- 30- luvun koomikko on todennut

ettei halua koskaan kuulua sellaiseen yhdistykseen joka haluaa hänet jäseneksi.

Ajatus siitä että ulkoiset ehdot määrittelevät kuinka jäsenen pitää toimia, vaikka se olisi ristiriidassa sen hetkisen tilanteen kanssa johtaa usein organisaation sisäiseen rapautumiseen.

Tämä ei tarkoita sitä, ettei puolueet pysty muovautumaan myös avoimmeksi yhteisöiksi, jossa voidaan myös Ad Hoc- tyylisesti viedä asioita eteenpäin. Tälläistä mallia kokeili Suomen Sosiaalidemokraattinen Puolue 1990- luvulla.  He antoivat kaikille kansalaisille avoimen mahdollisuuden äänestää heidän presidenttiehdokasta. Jos äänestys olisi tapahtunut perinteisessä järjestyksessä, niin usean politiikan tutkija mukaan heidän ehdokas olisi ollut toinen kuin nyt valittu Martti Ahtisaari. Tapa, jolla toimittiin, oli ennen kuulumaton ja nostattikin sen jälkeen kitkerää puhetta puolueen sisällä. Ehkä sen takia Martin kausi jäi yhteen, sillä puolueesta ei suvaittu täysin ulkopuolelta tullutta presidenttiä, joka ei tarvinnut puolueen sisältä tukea. Tai olisi tarvinnut, jos olisi halunnut jatkaa toiselle kaudelle.

Kuitenkin poliittisilla puolueilla voisi olla hyväkin asema ohjata kansalaisaktiviteetteja. Esimerkiksi Perussuomalaisten oma kasvanut kannatus on osoittain sattumaa, osittain löyhien puoluetta lähellä olevien aktiivista toimintaa ja samalla uuden median hyödyntämistä ilman että sitä on liikaa ohjettu ylhäältä käsin. Puolueen edistämistä keskusteluista tai arvoista voi olla montaa eri mieltä, mutta tämä on hyvä esimerkki siitä kuinka saadaan ohjattua ja tarmoa yhden asian tai puolueen eteen. Heidän toiminnassa on Ad Hoc- tyylisesti nostettu esille asioita, joita heidän kannattajansa kokevat vääryytenä. Tämä aktiviteetti on ohjautunut ensin muutaman sanavalmiin keskustelijan kautta yhteiseksi virtuaaliseksi toiminnaksi ja sitä kautta myös osittain organisoiduksi toiminnaksi. Ilman, että puolue itse olisi edes kiistänyt tai tukenut tätä toimintaa, niin aktiivisten ihmisten energia on saatu ohjattua Perussuomalaisten omaan toimintaan.

Maailmalta löytyy vastaavia esimerkkejä, joissa sidotaan ihmiset yhteen tekemään kampanjaa asian eteen, johon kaikki uskovat. Yhdysvaltain presidentin Barak Obaman kampanja on loistava esimerkki siitä kuinka puolueesta riippuumattomasti kanavointiin kannatusta puolueelle ilman että sitä ohjattiin ulkoa päin. Tai jos ohjattiin, niin se ei ollut mikromanageerausta vaan suuntien antamista. Samalla tapaa vaalikampanjassa kerättiin mukaan aktiivisia toimijoita, jotka uhrasivat omia voimavaroja ja kekseliäisyyttä, jolla nostettiin ehdokas keskipisteeseen ilman, että puolue itse sitä suunnitteli.

Joukossa on voimaa

Lähipiiri voi olla sellainen voimavara, jolla voidaan tehdä kahta tärkeää asiaa. Ensimmäinen on massan kerääminen nopeasti paikalle ajamaan muutosta. Toinen on sen vastavoima, eli hakea tukea kun vastustetaan muutosta. Vaikuttamisessa tunnetaan kaksi englanninkielistä termiä kun koitetaan saada tukea asian puolesta tai vastaan. Kun ollaan joen yläjuoksulla ja halutaan saada joki virtaamaan nopeammin, niin puhutaa upstream- vaikuttamisesta. Kun taas ollaan joen alajuoksulla ja halutaan estää päätöksen synty, niin puhutaan downstream- vaikuttamisesta.

Kuten voi kuvitella, niin joen saa aina helpommin virtaamaan kuin voimakkaan virran patoaminen. Kuitenkin jos lähdetään miettimään lähipiirin vaikuttamista kummassakin tapauksessa, niin ihan lähihistoriasta löytyy monta esimerkkiä, jossa lähipiiri ja Ad Hoc- ryhmittymät ovat vaikuttaneet omalla painoarvollaan kumpaankin suuntaan. Otetaan ensimmäiseksi tuo padontukkiminen esimerkiksi.

Usein hallinto valmistelee asioita ja keskustelee vain asiantuntijoiden kanssa. Näinhän me demokratian miellämme toimivan. Kuitenkin aina päätös ei ole järkevä. Se voi olla joskus puolueellinen tai jostain syystä se on kuolleena syntynyt. Päätöksen estämiseen ei tarvita kansannousua tai kapinaa, kuten olemme huomanneet Egyptissä, Syyriassa, Norsunluurannikolla tai melkein missä tahansa maassa, jossa kansa on aidosti herännyt. Kuitenkin muutos voi olla kuin antiikin mytologiasta, jossa naiset kieltäytyivät seksistä, jos ei saada rauhaa. Tämä on tapahtunut myös todellisuudessa Keniassa vuonna 2009. Joukko naisia ilmoitti ryhtyvänsä seksilakkoon niin kauan kuin maan uusi ja vanha hallinto ei pääse sopuun. Pääministerin vaimo Ida Odinga kertoi liikkeen saaneen kenialaiset puhumaan kerrankin asioista, joilla oli vaikutusta heidän omaan elämään.

Toinen vastaava kansanomainen rauhallinen vastarinta, jolla saatiin muutosta aikaan rauhanomaisesti ja nopealla toiminnalla käyttäen hyväksi paljon uutta teknologiaa. Kalifornian yliopisto Berkeleyssä on tunnettu hyvästä akateemisesta koulutuksesta, varsinkin kun se ei ole muiden huippuyliopistojen tapaan yksityinen vaan osavaltion omistama. Joka vuosi osavaltion on tiukassa taloudellisessa tilanteessa, mikä väkisin heijastaa myös yliopiston opetukseen ja sen tarjoamiin urheilumahdollisuuksiin. Yliopiston hallinto ilmoitti keväällä 2011, että se joutuu leikkaamaan tai lopettamaan 16 yliopiston joukkueen taloudellisen tuen, koska määrärahoja on supistettu. Tämä tieto sai nopeasti aikaan kansanliikkeen entisten opsikelijoiden joukossa. Lyhyen ajan sisällä yliopistolle oli ilmaantunut monta uutta lahjoittajaa. Koko toiminta pohjautui tiedon nopeaan levittämiseen ja oman lähipiirin aktivoimiseen. Nyt suurin osa joukkueista on saatu pelastettua muutamaksi vuodeksi. Samalla yliopisto ja sen joukkueet ovat saaneet nukkuvat fanit taas omalle puolelle.

Kuten esimerkit kertovat, tärkeintä ei ole strukturoitu toiminta ja suunnittelu, vaan spontaani lähipiirin herättäminen ja sen kanavoiminen sellaiseen toimintaan, jossa vaikutus näkyy heti. Tämä vaikuttamisen malli ei yleensä sovi puolueiden tai hallinnon toimiin, joissa suunnitellaan ja tehdään viiden vuoden lähisuunnitelmia ilman että ne edes konkreettisesti voidaan toteuttaa. Tämän takia lähipiirin nopea vaikuttaminen on tehokkain tapa kanavoida päätöksiä.

Kuinka lähipiiri aktivoidaan?

Jos kysyt ystäviltäsi haluaisiko hän lähteä mielenosoitukseen mukaan keskellä päivää, niin vastaus on usein ei. Paitsi tietysti jos hän asuu kommuunissa ja hänellä ei ole muuta kuin aikaa. Me kaikki olemme mukavuuden haluisia ja mielellämme kaikessa mukana, paitsi silloin kuin pitää itse osallistua. Tähän pätee vanha diplomaattinen hokema ”Diplomaatti on ihminen, joka on valmis tekemään kaikkensa isänmaansa eteen, paitsi asumaan siellä”. Samaa voidaan sanoa meistä kaikista. Me olemme valmiita tekemään ihan mitä tahansa paremman tulevaisuuden, asuinympäristön, talouden tai minkä muun yhteisen eteen, paitsi itse osallistumaan toimintaan.

Aktivointiin pätee yksinkertainen vaikuttamisen sääntö, jota käyttää hyväkseen mm. politiikot tai myyntimiehet. Ehkäpä he ovat yksi ja sama ryhmä. Sääntö on:

1. Viestin pitää vedota tunteeseen
2. Viestin pitää olla selkeä ja 
3. Viestin pitää pystyä konkretisoimaan.

Jos olet katsonut Barac Obamaa, Aleksander Stubbia tai Timo Soinia, niin jokainen heidän puheensa tai toimintansa nojaa näihin kolmeen pilariin. Kun haluamme aktivoida ystäväpiirimme oman asiamme taakse, niin silloin taistelemme aina aika-nimistä vihollista vastaan. Jokainen meistä arvoi omaa osallistumista aikaa vastaan. Vaihtoehtoiskustannus on perinteinen taloustieteen käsite, jonka avulla me mietimme kannattaako kuluttaa aikaa jonkin asian eteen vai vaihtoehtoisesti jonkin toisen asian puolesta kuluttaa rajallista aikaa. Vaihtoehtoja on monta. Siksi, jos haluamme aktivoida ystäväpiirimme yhteisen asian suhteen, niin ensimmäinen tehtävämme on ensin miettiä kenet saamme halvimmalla mukaan. Sen jälkeen kannattaa miettiä ketkä tulevat hiukan suuremmalla vaivalla mukaan. Aina tulee jossain vaiheessa raja vastaan, jolloin emme saa houkutelluksi mukaan tarvittavia ihmisiä. Mutta se ei tarkoita sitä, että heitä ei saa mukaan. Joku toinen voi omata paremmat taidot heidän houkutteluun.

Tunteisiin vetoaminen tuntuu aina akateemisessa keskustelussa ja politiikassa epäoleelliseslta. Sitä voida määrittää, ennustaa tai mitata. Siksi se usein unohtuu. Kuitenkin, jotta voimme aktivoida omaa kaveripiiriä, niin helpommin on perusteltavissa sellaiset asiat, jotka vetoavat toisen ihmisen tunteisiin. Jälkikäteen perusteltu päätös sitten voidaan selittää rationaaliseksi teoksi.

Viestin selkeys on toinen elinehto menestykseen. Viesti pitää olla lyhyt. Se pitää olla selkeä. Usein sanotaan yksinkertaistuksesta, että silloin aliarvoimme kuulijan. Kuitenkin liian pitkällä viestillä tuhoamme viestin perillemenon. Jos ystäväpiirisi lähtee mukaan, niin se pitää tapahtua muutaman sekunnin perusteella. Liian pitkä viesti hukkuu matkalla.

Selkeys ja konkreettisuus on kolmas asia, jonka avulla ystäväpiiri saadaan mukaan. Jos saavutettavissa oleva hyöty voidaan helposti ymmärtää ja saavuttaa, sitä helpommin ystävät lähtevät mukaan vaikuttamaan. Jos tavoite on vaikeasti saavutettavissa, niin silloin yhä useampi jää sohvan pohjalle tekemään jotain ihan muuta.

Nämä kaikki kolme asiaa, tunne, yksinkertaistus ja selkeys on kaiken takana. Katso Applen toimitusjohtajaa. Steve Jobs saa ihmiset mukaan kertomalle selkeästi miksi heidän tuotteensa on paras mahdollinen. Teknisesti ei näin asia ole. Mutta käyttäjän näkökulmasta ne vain ovat helpompia. Sama sääntö pätee melkein mihin tahansa asiaan. Nyt kun teknologia on käytettävissä, lähipiirimme saadaan mukaan muutamassa minuutissa tai päivässä. Ennen siinä meni viikkoja ja vuosia.

Jos ei ole kyynikko, niin me elämme oikeastaan samanlaisessa tilanteessa, jossa aikoinaan elettiin 1850- luvulla. Maailma, jossa aikaisemmin on eletty, on muuttunut radikaalisti. Jos silloin maailma oli teollisen vallankumouksen kynnyksellä, niin nyt olemme teollisen vallankumouksen jälkilöylyssä ja siirtymässä palveluiden vallankumoukseen. Jos 1800 -luvun puolessa välissä tiedonvälitys oli kehittymässä, niin tänä päivänä me näemme uusia ja mullistavia tapoja kommunikoida. Internet, matkapuhelimet, viraalivideot, sosiaaliset mediat ovat vain pintaa. Koko ajan tulee tapoja, joilla ystävä toiselta puolelta maapalloa on läheisempi kuin naapuri. Samoin maailman kuvamme on usein läheisempi sellaisten ihmisten kanssa, jotka elävät eri aikavyöhykkeissä kuin lähikaupan kassalla. Tämä ei johdu elitismistä vaan yhteisistä harrastuksista, joita on helppo toteuttaa uuden tekniikan avulla.

Samoin poliiitisella rintamalla säädyt aikoinaan hallitsivat yhteiskuntaa. Nyt sen roolin on ottanut puolueet ja edunvalvontaryhmät. Ehkä erona on se, että säätyihin aikoinaan ei päästy, niihin synnyttiin. Tosin joku katkera on sanonut että myös puolueisiin synnytään, varsinkin jos haluaa sinne johtopaikalle. Niin usein puolueiden johtoon ajautuu jo kannukseen saaneiden politikkojen jälkeläisiä.

Sen takia väittäisin, että meillä ei kaikki ole niin hyvin. Jos me haluamme osallistua ja vaikuttaa asioiden kulkuun, emmekä tyydy harvainvallan mukaisesti yhteen totuuteen, niin nyt on aika osallistua. Jos emme osallistu nyt, niin jossain vaiheessa se on liian myöhäistä. Tai ei oikeastaan. Silloin muutos voi vain olla niin rajua, että se ei ole rauhanomaista.

Osallistuminen lähtee aina itsestä 

Kuten jokainen lääkäri, muutosjohtaja, opettaja tai oikeastaan kuka tahansa, joka haluaa saada muutosta aikaan, minäkin totean muutoksen alkavan itsestäni. Sen sijaan, että voivottelen tuskaisena mitättömyyttäni, niin aloitan tekemisen. Osallistuvan demokratian peruskulmakivi on, että olen itse siinä mukana, en sivustakatsojana vaan toimijana. Nyt en tarkoita mitään Jari Sarasvuo hömppää, vaan sellaista toimintaa, jossa voin vaikuttaa asioihin.

Olen aina ääneen miettinyt miksi tuhannet ja taas tuhannet ihmiset uhraavat omaa vapaa-aikaansa kirjoittamalla ja luomalla ilmaista tietokirjaa verkkoon. Wikipedia on paras esimerkki siitä kuinka ihmiset jakavat tietojaan ilmaiseksi ja osallistuvat yhteisen asian eteen. Suurimmat syyt tähän osallistumiseen on tiedon jako ja jano, mutta positiivisen tunnustuksen saaminen. He näkevät oman kynän jälkensä tässä työssä.

Samaan aikaan olen ihmetellyt miksi yritykset eivät aidosti hyödynnä ihmisten vapaaehtoista innovatiivisuutta omassa liiketoiminnassa. Joitain todella mainioita esimerkkejä olen nähnyt. Yksi sellainen on teknistet keskustelupalstat eri firmojen sivuilla. Siellä asianharrastajat neuvovat, korjaavat ja tukevat muita laitteiden käyttäjiä. Myös äidit etsivät usein ensin lasten terveysongelmiin vastauksia nettien äiti-lapsi palstoilta ennen kuin soittavat lääkäriin. Usein vastaus netistä on vain nopeampi ja parempi kuin leipiintyneeltä lääkäriltä.

Itse olen ääneen pohtinut oman vanhan työni suurta dilemmaa. Uskoisin uudella palvelulla olevan kysyntää. Varsikin kun sinä olet lukenut tämän blogiosarjan. Idea on seuraava. Kun pankin Asiakas keksii uuden palvelun pankille, niin hän kertoo siitä omalle pankilleen. Usein vastaus on negatiivinen. Sen jälkeen vain harvoin asiakas menee pankin B puheille. Hän vain hylkää ideansa. Mitä jos netissä olisikin palsta, jossa hän voisi keskustella asiasta, muut voisivat kommentoida sitä ja kehittää paremmaksi. Sen jälkeen pankki A, B ja C voisi tulla palveluun ja ostaa sen pois sekä maksaa kehittäjille korvausta.

Minä ideoin

Idea on sinänsä hyvä, mutta samalla johtaa siihen mitä mietin osallistuvasta demokratiasta. Perusongelma on siinä, että minulla on edustuksellisessa demokratiassa vaikutuskanavana polittiiset puolueet ja heidän kahvintäyteiset kokoukset, mitkä on päällekkäin harrastusteni kanssa. Joten en kerkeä mukaan. Mutta mitä jos minulla olisikin kanava, jossa voisin keskustella, osallistua, vaikuttaa ja luoda asioita sille taholle, jonka kanssa haluaisin asioida.

Ideointi yhteisten asioiden parissa voisi ajatusmallissani toimia siten, että esimerkiksi kunnalla olisi avoin internetpohjainen keskustelupalsta, jossa toimitaan omalla nimellä. Tällä palstalla voidaan luoda uusia ideoita, kuinka kuntaa kehitetään, kommentoida muiden keskustelijoiden ajatuksia sekä yhdessä kehittää parannusehdotuksia. Kunnan puolesta palvelussa olisi yhteiset kehittäjät ja valvojat, jotka sitten muokkaisivat asioita valmisteltavaksi. Ajatus on, että jos Wikipediaa voidaan yhdessä kirjoittaa, niin pitäisi myös oman kunnan kehitys/parannusideoita myös tätä kautta pystyä tekemään. Kun hyvä idea/ aloite on hyvin valmisteltu ja muokattu siihen kuntoon, että sitä voidaan viedä eteenpäin, niin kunnan oma työ pienenee, jonka avulla myös hallinnolliset kustannukset tippuvat. Kun aloite viedään kunnan päätöksentekoon, niin edustajat tietävät jo etukäteen, onko aloitteella laajaa kannatusta ja olisiko se mahdollista toteuttaa.

Tälläistä ideaa on lähtenyt kokeilemaan Islanti, tuo jumalan hylkäämä saari keskellä merta. Heidän kansanluonteeseen ei kuulu jäädä voivottelemaan saarelle vaan aidosti lähteä kokeilemaan uusia asioita. Pankkikriisi osoitti, että aina ei mene putkeen, mutta siitä huolimatta kokeilematta ei saa mitää. He ovat lähteneet rakentamaan uutta perustuslakia sosiaalisen median kanavien kautta. Islannissa on 25 hengen työryhmä, joka rukkaa lakia. Kaikki kansalaiset voivat seurata ja osallistua valmistelevaan työhön eri sosiaalisten kanavien kautta. Kommentteja ja ideoita voi laittaa Facebookin, Twitterin ja muiden apuvälineitten kautta. Uskon, että kustannukset ovat minimaaliset, mutta saatava hyöty on valtava. Samalla jokainen pääsee osallistumaan päätöksentekoon. Nyt valta on kansalaisilla, ei puolueilla jotka ovat etääntyneet kansasta.

Kuten kaikissa itsepalvelumalleissa herää kysymys kahteen tärkeään sivuvaikutukseen. Ensimmäinen on mahdollisuus osallistua kehittämiseen, jos itsellä ei ole käytössä esimerkiksi internetyhteyttä. Toinen sivuvaikutus on kuinka estää muutaman ”hullun” häiriköinti tai manipulointi. Huolet ovat aitoja ja siihen on loppujen lopuksi helppoja ratkaisuja, ilman että hyvä idea vesittyy muutamaan pikku muotoseikkaan.

Jos jatkamme kuntaesimerkillä, niin yhteisten asioiden valmistelu jo tänä päivänä on hankalaa. Jos kuntalainen ei itse osallistu kokouksiin tai seuraa kunnan omaa tiedottamista, niin vaikuttamiskanavat ovat suppeat. Esitetyssä uudessa mallissa voidaan hyödyntää uuden teknologian lisäksi myös vanhaa teknologiaa ja jakaa samoja tietoja myös paperimuodossa vaikka kunnan ilmoitustaululla. Samoin kuntalaiset voivat lähettää ideoitaan myös paperisessa muodossa kuntaan, josta ne siirretään verkkokeskusteluun.

Toinen ongelma on kuka saa ja osallistuu keskusteluun. Kaikissa tilanteissa, joissa osallistutaan keskusteluun, pitää aina kertoa kuka on ja mitä edustaa. Oli kyseessä sitten avoin torikeskustelu, jossa puhuja tunnistetaan kuin nettipohjainen keskustelu. Vaatimus siitä ketä edustaa ilmenee myös eturistiriitatilanteissa. Laajemmassa mittakaavassa on vaadittu mm. lobbareitten taustojen kertomista, jolloin tiedetään ketä he edustavat. Samaa avoimuutta pitää hyödyntää myös nettikeskusteluissa. Netissä on käytössä monia sähköisen tunnistamisen välineitä, joiden avulla nopeasti voidaan tunnistaa jokainen keskustelija. Tälläiset pankki, mobiili ja sirukorttitunnisteet eivät ole kustannuskysymys suhteessa siihen että saadaan varmennetusti tietoa, että puhuja on se, keneksi hän itseään väittää. Tarve tunnistamiseen on ilmeinen, vaikka samaan aikaan voidaan väittää että esimerkiksi Egyptin kansannousu ei ehkä olisi ollut mahdollista jos anonymiteettiä ei olisi ollut mahdollista.

Samaan aiheeseen liittyen huolenaiheena voi olla muutaman himoaktiivin kautta tapahtuva manipulointi. Sama ongelma on myös todellisessa elämässä. Kuitenkin, jos ideointiin ja asioiden valmisteluun saadaan aikaiseksi ajasta ja paikasta riippumaton tila, niin yhä useampi kokee mahdollisuudeksi osallistua siihen. Yleisesti tunnistettu tosiasiahan on se, että vaikka sanotaan että joukossa tyhmyys tiivistyy, niin jos bussimatkalla kaikilta matkustajilta Espoosta Helsinkiin kysytään ohjeita kuinka luodaan ratkaisu ongelmaan, niin vastaus on laadullisesti parempi kuin kysyttyäessä satunnaiselta asiantuntijalta.

Minä seuraan

Kun asia on hyvin valmisteltu, niin seuraava vaihe on asioiden seuraaminen. Muistan kun oma isäni aikoinaan kertoi kuinka hän työssään lähetti useita tuotteita ulkomaille asiakkaille. Hän pystyi seuraamaan tietokoneruudulta huolintaliikkeen lähetyksiä ja katsomaan koska se saapui asiakkaalle. Tämä tieto oli hänelle ja asiakkaalle todella arvokasta. Tästä on aikaa yli 10 vuotta.

Tänä päivänä tälläiset palvelut ovat itsestään selvyys. Jokainen joka tekee jotain tai odottaa jotain, niin kaipaa tietoa missä mennään ja kuinka kauan pitää vielä odottaa. Kun keskustelee nuorten kanssa rahan liikkumisesta, niin heistä on uskomatonta, että tänään maksamani raha ei ole heti toisella käytössä toisella puolella maapalloa. Sillä sähköposti on. Mitenkä raha eroaa sähköpostista. Heidän mielestään ei mitenkään.

Kun kansalainen täyttää esimerkiksi hakemuksen tai tekee aloitteen, niin häntä aina kiinnostaa missä asia etenee. Sen takia kuntien, valtion tai minkä tahansa hallinnon palvelussa yksi tärkein asia on tiedon kertominen mitä, koska ja miksi tapahtuu seuraavia asioita.

Jos palaamme kuntalaisen esimerkkiin, niin aloitteen tehneenä kuntalaisena on erittäin tärkeää tietää mitä aloitteella seuraavaksi tapahtuu, miten sitä on muutettu ja koska se tulee käsittelyyn. Nykyisessä järjestelmässä usein kuntalainen täyttää joko paperisen  tai netissä lomakkeen ja sen jälkeen se katoaa mustaan aukkoon. Jonkin ajan kulutta sitten tulee päätös josta tiedotetaan, jos muistetaan. Usein tuntuu että varskinkin paperisissa hakemuksissa ei edes tule tietoa, onko lomake tullut perille.

Tämä johtaa siihen, että usein soitetaan virastoihin ja kysellään asioiden etenemistä. Ennen kuin saadaan asiaa hoitava virkailija kiinni ja kerrottua asia, niin siihen on palanut sekä kuntalaisen mutta myös virkailijan aikaa, mikä on hidastanut muuta työtä. Jotta asioiden etenemistä olisi helpompi seurata, niin monessa julkishallinnossa, mutta myös yksityisessä yrityksessä olisi hyvä luoda järjestelmä, jossa voitaisiin seurata asioiden kulkua.

Toinen asioiden seuraamisen piirre on järjestää avoimia keskustelutilaisuuksia, joiden kautta voidaan sekä vaikuttaa, mutta myös pysyä ajan tasalla. Yhdysvalloissa tälläisiä yleisiä kuulemistilaisuuksia kutsutaan Town Hall- tapaamisiksi. Niissä voi keskustella asiantuntijoiden kanssa ja kuulla mitä ollaan valmistelemassa. Koska tänä päivänä meidän kaikkien aika on rajallista, niin tilaisuudet voitaisiin jakaa eteenpäin internetin kautta ns. Webcast lähetyksinä, jolloin suorassa lähetyksessä voidaan osallistua, mutta myös jälkeen päin katsoa esitys.

Isot yritykset, jotka toimivat maailmanlaajuisesti tekevät tälläisiä tilaisuuksia tuotelanseerausten ja muiden tiedotteiden kanssa. Palvelut ovat erinomainen tapa saada tietoa uusista asioista ja jopa kysyä, jos itse ei pääse fyysisesti paikalle.

Kolmas ja ehkä kriittisin asia seuraamisessa on tiedon haku. Jokainen joka on esimerkiksi koittanut löytää tietoa viranomaisten nettisivuilta jostain valmisteilla olevasta tai hyväksytystä asiasta, niin on väkisin törmännyt kielimuuriin. Usein meille asiantuntijoille tulee kirjoittaessa mieleen vain oman alan ammattitermistö ja emme osaa kertoa asioista sellaisilla termeillä, joita kaikki ymmärtävät.

Jotta tiedon haku olisi helppoa, niin esimerkiksi uutta ideaa luotaessa jokaisen pitää luoda idena ympärille erilaisia hakusanoja, joilla itse käsittään asian. Se mitä yksi termi minulle tarkoittaa ei välttämättä ole tuttu toiselle ihmiselle. Tälläisestä väärinkäsityksestä minulla on omakohtainen kokemus. Aikoinaan vastasin eräässä pankin projektissa yhteispohjoismaisesti maksamisen kehittämisessä verkkopankissa. Me kaikki projektissa puhuimme englantia. Käytimme termiä payment- kun puhuimme maksamisesta. Siitä huolimatta projekti ei edennyt. Ennen kuin ymmärsin että me kaikki käännämme toisen vieraan kielen sanan omalle äidinkielelle. Minulle payment tarkoitti maksamista ja suomalaisen tavan mukaan kaikkea maksuun liittyvää. Ruotsalaiselle kolleegalle se tarkoitti vain sellaista maksamista kun kuluttaja maksaa yritykselle tai päinvastoin. Hänelle kahden kuluttajan välinen maksutapahtuma on tilinsiirto. Tanskassa taas oli yli 16 erillaista kotimaanmaksutermiä, joten ei ihme että projekti ei edennyt. Ennen kuin yhdessä sovimme yhteiset termit. Kun kaikilla on tiedossa yhteiset termit, niin asiat etenee. Mutta jos lähdemme siitä oletuksesta, että kaikki tietävät yhteiset termit ilman että niitä kertoo muille, niin kommunikaatio-ongelma on valmis.

Minä saan tiedon

Kun osallistun ja seuraan asioita, niin haluan saada myös automaattisesti tiedon, kun se on valmis. Kun vien autoni huoltoon, niin yksi tärkeimmistä tiedoista on se, että saan tiedon kun kaikki on kunnossa. Yleensä korjaamo soittaa ja kertoo sen. Muutoin alan soittelemaan heille ja varastamaan heidän aikaansa. Mutta jos minulle on luvattu soittaa tiettynä aikana, niin silloin yleensä vain hermostun, jos soittoa ei tule.

Kun asioi verkkokaupassa ja ostan tuoteen, niin saan automaattisesti tiedon tapahtuman onnistumisesta. Tämä tieto on hyvä, mutta sen jälkeen alan odottamaan tietoa koska tuote saapuu. Kun tavara on sitten saapumassa saan tiedon siitä. Ja lopuksi saan vielä tiedon että nyt on kaikki toimitettu ja kysytään lisätoiveita. Usein näin ei kuitenkaan tapahtu. Oli kyseessä sitten yritys tai hallinto, niin säännöllinen tiedottaminen ei toteudu. Hyvä jos tulee edes perustietoa, missä mennään.

Vanhan autokauppias sanonnan mukaan takuu loppuu kun perävalot häviävät. Sama tuntuu olevan missä tahansa hallinnossa. Kun palvelu/ toiminto on saatu valmiiksi, niin mitään kuittia tai tietoa ei tule ja jos tulee, niin asiaa hoitavaa virkailijaa ei saada myöhemmin kiinni.

Kuitenkin julkishallinnossa olisi erittäin helppo toteuttaa järjestelmä, jossa tiedotettaisiin automaattisesti asioiden kulusta ja lopuksi annettaisiin loppukiitos. Kuten liike-elämässä uuden asiakkaan saaminen on paljon kalliimpaa kuin nykyisen ylläpitäminen. Sen takia, jos vaikka hammaslääkärikäynnin lopuksi kiitetään tapahtumasta ja samalla varataan seuraavan käynnin aika, josta tulee automaattinen muistutus, niin kansalaiset tulisivat useimmin lääkärille, mutta samalla heidän vaivansa olisivat helpommin hoidettavissa.

Pienillä asioilla voimme vaikuttaa yhteisen elämämme paremmaksi tekemiseen.

Nyt kysynkin oletko sinä kiinnostunut aiheesta ja miten sinä lähtisit kehittämään yhteistä demokratiaa. Jos kiinnostaa niin voimme järjestää erilaisia puhelin/videopalavereita jossa kehitämme yhdessä ajatuksia. Ota yhteyttä ja varataan aika ideoinnille.

Vapaassa demokraattisessa maassa kaiken pitäisi olla hyvin. Mutta miksi sitten yhä useampi ihminen tuntee voimattomuutta hallinnon edessä. Päätöksiä tehdään ilman että niistä olisi etukäteen kerrottu. Saatika niihin olisi voinut sanoa mielipiteensä.

Edustuksellinen demokratia on se demokratian muoto, jonka mukaan me nykyisin elämme. Järjestelmä on vajaat 200- vuotta vanha. Sen määritelmä on Wikipedian mukaan seuraava:

Edustuksellisessa demokratiassa äänestäjät valitsevat edustajia, joilla on valtuudet tehdä päätöksiä. Yleensä edustuksellisessa demokratiassa edustaja ei ole velvollinen noudattamaan äänestäjiensä tahtoa vaan voi vapaasti harkita, minkä päätöksen tekee. Äänestäjien tahtoa kirjaimellisesti noudattavalla edustajalla sanotaan olevan imperatiivinen mandaatti. Tyypillisesti edustuksellinen demokratia koskee poliittisia yhteisöjä: esimerkiksi äänestäjät äänestävät maansa parlamenttiin ja ylioppilaskuntaan edustajat ja kunnanvaltuustoon valtuutetut. Parlamentti ja hallitus tekevät ja hyväksyvät lait, vallan kolmijako-opin mukaan. Tyypillisesti edustuksellisessa demokratiassa on erikseen valtion päämies, esimerkiksi presidentti tai kuningas, joka joskus voi hyväksyä tai hylätä lakiesityksen ennen kuin se kirjataan laiksi. Kolmantena instanssina on usein myös korkein oikeus, joka valvoo perustuslain toteutumista.

Hienoja periaatteita. Tämän mukaan kaiken pitäisi olla hyvin. Mutta jos tutkimme aihetta tarkemmin, niin esimerkiksi ohesta lainattu lause

Yleensä edustuksellisessa demokratiassa edustaja ei ole velvollinen noudattamaan äänestäjiensä tahtoa vaan voi vapaasti harkita, minkä päätöksen tekee.

Tässä tulee muutama ristiriita. Edustajan on joskus vaikea tietää mikä on äänestäjien tahto, sillä politiikka on monisäikeistä. Jotkut äänestäjät voivat olla pääsääntöisesti samaan mieltä kuin edustaja, mutta toisaalta joissain asioissa täysin erimieltä. Myös joskus edustaja voi olla itse täysin erimieltä oman ryhmänsä kanssa, mutta ryhmäkurin mukaisesti pitää äänestää oman ryhmänsä mukana. Jos näin ei tottele, niin voi joutua ryhmästään erotetuksi.

Onpa aikoinaan Winston Churchill sanonut

Winston Churchill

demokratian olevan huonoin hallintomuoto lukuunottamatta kaikki muita, joita on jo kokeiltu.

Täydellistä järjestelmää ei ole, eikä koskaan tule. Vaikka yhä useampi puolue on huomannut, ainakin virallisissa juhlapuheissa että ihmisten tuskastuminen oman vaikuttamisen keinoihin on kapea, niin mitään radikaalia muutosta ei ole havaittavissa. Yhä useampi kansalainen on huomannut kuinka kaiki valta on lipumassa poliittisille puolueille.

HELSINGIN SANOMAT 21.6.2010
Ministerien poliittisten valtiosihteerien määrää ollaan HS:n tietojen mukaan kasvattamassa.
Kokoomus ja Sdp ovat saamassa kumpikin riviministereilleen neljä valtiosihteeriä. Pienemmät puolueet kukin yhden. Lisäksi kokoomus saisi vielä pääministeri Jyrki Kataiselle yhden poliittisen valtiosihteerin. Yhteensä siis 13 valtiosihteeriä.
Edellisessä hallituksessa aloitti 11 valtiosihteeriä.

Vaalitenteissä sekä Sdp että kokoomus pitivät esillä yhtenä säästökeinona ministereiden ja heidän valtiosihteereidensä määrän vähentämistä.

Ministereiden määrä väheneekin nykyisestä yhdellä, kun asuntoministerin ja viestintäministerin tehtävät yhdistetään. Valtiosihteereiden määrää ollaan kuitenkin lisäämissä.

Jos 13 valtiosihteeriä toteutuu, heitä on silloin jopa enemmän kuin ministeriöitä. Ministeriöitä johtavat ministereiden ohessa vielä kansliapäälliköt, valtiosihteerit ovat ministereiden henkilökohtaisia avustajia.

Jos katsomme uusia valtiosihteereitä, niin kaikki tulivat eri hallituspuolueiden lähipiiristä. Oppositiossa puolueet aina haluavat korostaa sitä että hallintoa ei pidä kasvattaa ja ehdokkaat pitää valita osaamisen, ei poliittisen puolueen perusteella. Kun puolue pääsee valtaan, niin tälläiset puheet jäävät unholaan. Yksikään tälläinen paikka ei ole avoimessa haussa, vaan siihen valitaan/ palkitaan puolueen kiitollinen tukija.

Edustuksellisen demokratian nousu

Demokratian ensimmäiset askeleet otettiin antiikin Kreikassa. Nämä ihanteet ovat vuosisatojen aikana mukautettu sopimaan oman aikansa ihanteisiin. Kreikan demokratian ihanteisiin kuului vapaiden miesten oikeus ja mutta myös velvollisuus yhdessä argumentoida ja luoda konsensus, josta muodostui demokratian perusta. Tämä ihanne on siirretty aikojen saatossa valtio-opillisissa tekstikirjoissa monen maan perustuslakiin muodossa tai toisessa. Kuitenkin aito länsimainen demokratia, jonka päälle kaikki kansainväliset lakimme ja tapamme nojaavat, juontavat juurensa vasta 1800- luvun kehitykseen. Tänä aikakautena useissa maissa valta siirtyi aatelisilta, säädyiltä ja porvareilta asteittain koskemaan koko kansaa. Ensin koko kansaksi laskettiin kaikki täysikäiset miehet, mutta ajanmyötä myös naisille.

Aristoteles- Demokratian oppi-isä

Edustuksellisen demokratian synty voidaan joko laskea Yhdysvaltain syntymisestä tai Ranskan vallankumouksesta. Kummallakin tapahtumalla on merkittävä rooli länsimaisen vapauden, tasa-arvon ja itsenäisyyden esikuvana. Katsantokanto riippuu pitkälti siitä kummalla puolella valtamerta katselija istuu. Aluksi edustuksellinen demokratia eteni hitaasti, mutta varmasti. Hapuilevan alun ja teollisen vallankumoksen myötä poliittiset puolueet saivat merkittävämpää asemaa yhteiskunnallisessa päätöksenteossa. Ensimmäisessä vaiheessa puolueet pyrkivät korvaamaan tai edes kyseenalaistamaan säätyjen roolia. Jokainen vallassa oleva mahti, kuten säädyt 1800- luvulla pyrkivät pitkittämään omaa asemaansa suhteessa poliittisiin puolueisiin. Ensimmäisessä vaihessa puolueet olivat osittain jopa anarkistisessa roolissa, vaikuttaen yhteiskunnan kehitykseen piristävänä vastavoimana. Kansalaiset jopa liittyivät puoluesiiin oman henkensä uhalla. Suurin osa vielä nykyisin vallassa olevista puolueista on syntynyt jo 1800- lukujen tuoksinnassa. Aluksi puolueet olivat joko kansallismielisiä tai kieliryhmään sidottuja, mutta suhteellisen nopeasti kehitys kääntyi isompiin ongelmiin. Jopa siihen kuinka yhteiskuntajärjestelmää pitäisi johtaa.

Samaan aikaan teollistumisen myötä tiedonvälitys kehittyi. Ensin kehittyi kirjapainotaito, jota kautta sekä kirjojen, sanomalehtien mutta myös lentolehtisten myötä pystyttiin välittämään tiiviissä muodossa tietoa janoville kansalaisille. Julkaisujen tekeminen ei enää vaatinut liian suuria uhrauksia. Niitä voitiin toimittaa kevyemmin ja nopeammin vastaamaan kuluttajien tarpeita. Mitä enemmän tietoa saatiin kerrottua, sitä aktiivisemmiksi kansalaiset tulivat. Tiedon saaminen ei enää ollut kiinni siitä kenellä oli rahaa, vaan siitä kuka sitä pystyi tuottamaan. Poliittisille puolueille uudet tiedonvälityskanavat avasivat aivan uuden tavan kertoa asioista. Pystyttiin keräämään ja mobilisoimaan kansalaisia ympäri kaupunkia ja maaseutua. Aikaisemmin saman asian kertominen oli suuressa maassa suhteellisen mahdotonta, varsinkin jos kansalaisilla ei ollut taloudellista kanavaa saada tietoa. Sanomalehdet mahdollistivat tiedon nopean kulun.

Poliittisten puolueiden rinnalle samaan aikaan kehittyi ammattiyhdistysliikkeitä, jotka samoja vaikutuskanavia hyödyntäen pyrki jäsentämään yhteisiä ammattiryhmän tarpeita vastaamaan ei pelkästään oman työpaikkansa, mutta koko saman teollisuuden tarpeisiin. Ennen ensimmäistä maailmansotaa poliittiset puolueet pääsivät ensimmäistä kertaa mukaan päätöksentekoon osana demokraattisia vaaleja. Jokaisessa maassa luotiin järjestelmiä, joiden avulla samalla pyrittiin takaamaan jatkuvuus antamalla valtaoikeuksia jo vallitseville säädyille. Joissain maissa aatelisille luotiin ylähuoneita eri parlamentteihin. Samaan aikaan perinteisesti päätöksenteon ulkopuolella pidetty työväestö pääsi ensimmäisen kerran vaikuttamaan yhteisiin asioihin. Kansalaisille tuotiin ensimmäisen kerran uusi käsite, jonka kautta pystyi vaikuttamaan. Aidot ja vapaat vaalit, jossa enemmistön ääni päättää on demokratian kulmakivi, mutta länsimaisessa mielessä muutamaa maata lukuunottamatta tuore käsite.

Vaaleissa kansalaiset voivat valita poliiittisten puolueiden astettamien ehdokkaiden väliltä itselleen sopivinta ehdokasta. Poliittiset puolueet kertoivat kansalaisille, että tätä kautta voidaan ohjata päätöksentekoa nopeiten ja saada yhteisiä päätöksiä aikaan. Kansalaisille riitti kun valitsi itselleen sellaisen puolueen, joka lähinnä edusti omaa mielipidettä ja tavoitteita kuinka maata pitäisi johtaa ja kehittää.

Tämä puolueiden rooli syntyi luontavasti, sillä riitti kun kansalainen sai tietää eri puolueen tavoitteista median kautta ja sen jälkeen valitsi itselleen sopivan ehdokkaan omalta alueelta. Jos valittu ehdokas sai tarpeeksi kannatusta, hän sai alueen ihmisten avoimen valtakirjan edustaa heitä joko paikallisissa päätöksenteon tilanteissa kuten paikallisvaltuustoissa tai jopa kansallisella tasolla eduskunnassa. Tämä rooli puolueilla syntyi ajatuksena että koska välimatkat olivat pitkiä, niin keskittämällä äänet yhteen muiden samanmielisten kanssa saadaa aikaan parempia tuloksia.

Ensimmäisen maailmansodan jälkeen poliittiset puolueet jakaantuivat yhä tiukemmin edustamaan joko porvalillista maailmaa tai sosialistista uutta näkeymystä yhteiskunnasta. Ajalle tyyppilistä oli myös yhden asian liikkeet. Tähän rinnalle muodostui myös voimakkaat ammattiyhdistysliikkeet, jotka pyrkivät vaikuttamaan yhteiskuntaan työntekijöiden aseman kehittäjinä. Kun rinnalle tuotiin vielä kaksi uutta mediaa, niin kehitys johti vielä nopeampaan tiedonkulkuun. Ei enää ollut väliä asuiko maaseudulla tai kaupungissa, radio ja elokuvat kertoivat nopeasti uuden mielipiteen. Näiden kanavien kautta pystyttiin luomaan todella nopeasti uutta mielikuvaa. Tästä hyvänä esimerkkinän on natsi-Saksan todella tehokas kuvallinen viestintä. Jos elokuvia ja radiota ei olisi ollut, niin ainakin uskon, että kansallissosialistinen aate ei olisi levinnyt niin nopeasti. Myös ammattiyhdistystoiminnassa median avulla pystyttiin kertomaan yhteiskunnan tai joidenkin ammatin edustajien ongelmista paljon nopeammin.

(Edustuksellisen demokratian nousu) ja tuho

Edustuksellinen demokratia saavutti lakipisteensä toisen maailmansodan jälkeisessä mainingissa. Sodan jälkeen länsimainen demokratia ja yhteisen päätöksenteon myötä alkoi asettua uomiinsa. Kukaan ei enää kyseenalaistanut puolueiden roolia. Samaan aikaan haettiin demokratian päätöksentekoon kolmas kulmakivi eli ammattiliitot. Haluttiin saada aikaan järjestelmä, jossa myös työntekijöiden ja työnantajien rooli tulisi huomioitua.
Nämä kaikki osapuolet alkoivat vähä vähältä ottamaan sellaisia tehtäviä vastaan, joiden avulla pyrittiin takaamaan tasainen kehitys. Haluttiin antaa polittisille puolueille roolia myös elinkeinoelämän, taiteen, kulttuurin, opetuksen ja muiden yhteiskunnan osa-alueiden alueilla. Päämäärä on ollut erittäin hyvä, sillä tällöin voidaan demokraattinen päätöksenteko. Tai ainakin näin meille uskoteltiin.

Mutta kuten jokaisessa tilanteessa, missä kerran saadaan valtaa, niin siitä luopuminen on erittäin hankalaa. Samaan aikaan polittiset puolueet saivat mukaansa ensin paljon ihmisiä, mutta todellisuudessa suurin osa vallasta keskittyi muutamalle todella aktiiviselle osallistujalle. Tiedotusvälineistä tuli erinomainen liittolainen tälle kehitykselle. Melkein kaikissa maissa tiedoitusvälineiden suora tai ainakin epäsuora tuki poliittisille puolueille.

Me suomalaiset olemme naureskelleet Yhdysvalloissa FOX- televisiokanavan uutisoinnille ja avoimelle George Bushin tukemiselle. Samaan aikaan me emme ole kyseenalaistaneet omia tiedotusvälineitä. Esimerkiksi 1986 suomalaiset mediat pääsääntöisesti vaikenivat itänaapurimme ydinongelman. Itselläni oli vaikeuksia lukea tai saada tietoa ongelmista suomalaisesta mediasta asuessani samaan aikaan Yhdysvalloissa. Siellä kyllä sain monipuolisen kuvan asioiden todellisesta laidasta. Nyt yli 20 vuotta myöhemmin suomalaiset mediat kertovat, että ydinlaskeutuma Suomessa oli paljon pahempi, mitä Yokoshiman ydinonnettomuudessa Japanissa juuri koettiin, vaikka kyseessä on sama ongelma. Tätä ongelmaa ei vain haluttu kertoa, sillä se olisi vahingoittanut polittisten puolueiden suhteita itänaapuriin.

Kun poliittiset puolueet ja muut etujärjestöt ovat saaneet hallitsevan roolin päätöksenteossa, niin yhä useampi kansalainen kokee oman vaikuttamiskanavansa heikkona. Äänestysinto on monessa maassa selkeässä laskussa. Jokainen puolue on ajatunut politiikan keskiöön maksimoidakseen oman kannatuksensa. Samaan aikaan äänestäjät ovat pettyneitä omiin ehdokkaisiin, kun heitä ajaa ensimmäisenä oman ryhmän sisäinen ryhmäkuri ja vasta sen jälkeen omien kannattajien oma mielipide. Usein toistettu väittämä on, että muuttuisiko mitään, vaikka äänestettäisiin aivan tavallisesti poikkeavaa. Uskon väittämän paikkaansapitävyyden. Todistaakseni sen otetaan esimerkki Itävallasta.

1990- luvulla Itävallassa kasvoi nopeasti uudeksi valtapuolueista kilpailevaksi tahoksi Jurgen Heiderin johtama kansallinen liike, joka oli aidosti äärioikeistolainen ja isänmaallinen. Muutaman vuoden kuluttua he pääsivät valtaan. Muu maailma boikotoi Itävaltaa peläten uuden kansallissosialismin nousulla ja aidolla muukalaisvihalle. Kuitenkin puolueen kaatoi valta ja vastuu sisäisesti. Puolue joutui ottamaan vastaan vastuuta ja huomasi olevansa politiikan keskiössä, jossa se sitten hajosi.

Sama ilmiö on tapahtunut niin monelle muulle puolueelle. Valta tuo mukanaan vastuuta ja sen mukana muutos ei enää onnistu. Kun rinnalla toimii hallinto, joka on kasvanut vuosikymmenten saatossa tarjoten omille kannattajille poliittisia mandaattipaikkoja hallintoon, niin hyväkin puolue törmää väkisin hallinnon omaan byrokraattisuuteen, joka kyllä tylsistyttää terävänkin miekan.

Kansalaisten kyllästymisen yhteisten asioiden vaikuttamiseen voidaan laskea monella eri mittarilla. Jos katsotaan äänestyslukujen lisäksi vaikka puolueiden jäsenmääriä, niin suunta on selkeästi alaspäin. Toinen mielenkiintoinen mittari on poliittisten puolueiden lukijamäärät. Nämä lehdet kärvivät tilaavia lukijoita. 1970- luvulla vaikutti aktiivisesti monta eri puolueen nuorisojärjestöä. Nyt niitä on yhden käden sormilla laskettava määrä.

Kuitenkin jos katsotaan kuinka paljon rahaa ohjautuu puolueille tai niitä lähellä oleviin järjestöihin, niin luku on kasvamassa. Tähän vaikuttaa hetkellisesti vaalirahakohut, mutta vain tilapäisesti. Samoin moneen valtiolliseen komiteaan haetaan paikkaa ensisijaisesti poliittisen mandaatin, ei ammattitaidon mukaan. Huvittavin esimerkki kuinka jopa vaihtoehtoinen polittiinen puolue Perussuomalaiset haluavat poliitikot päättämään mikä on hyvä taidetta ja mikä ei. Samaan aikaan he haluavat muutosta, mutta toisaalta haluavat muutaman puolueen virkailijan määrittele,ään mikä on taidetta ja mikä ei.

Itse kerran olin hetken mukana Kokoomuksen toiminnassa, mutta se tuntui niin nurkkakuntaiselta nysväämiseltä. Mietittiin niin paikallisia todella pieniä asioita. Toinen mielenkiinnon aihe oli kuinka saman paikkakunnan muiden saman puolueen järjestöjen kanssa voisi järjestää varainkeruutilaisuuksia ja bileitä, ei sitä kuinka voisimme kehittää yhteiskuntaa. Samanlaisia kommentteja olen kuullut usealta taholta puolueista riippumatta.

Samaan aikaan suurin osa kansalaista suuntaa enegriansa aivan muualle. Sellaisiin tehtäviin ja haasteisiin, joiden avulla pääsee todellisuudessa vaikuttamaan. Tosin osalle kansalaisista riittää, että saa kommentoida netin keskustelupalstoilla tai äänestää Idolsin parasta laulajaa puhumattakaan Big Brothersin putoajaa. Kun heiltä kysytään mitkä puolueet ovat hallituksessa, niin vain 30 % osaa vastata oikein. Heille on loppujen lopuksi ihan se ja sama kuka hallitsee. Mikään ei muutu!

Toinen osa kansasta on sitten suunnanut tarmonsa joko omiin harrastuksiin lastensa kautta tai osallistuvat aktiivisesti lähipiirinsä toimintaan. Syynä kerrotaan usein olevan se, että silloin näkee konkreettisesti edistymisen. He kyllä seuraavat poliitiikan tekoa, mutta kuitenkin etäältä. Syynä usein mainitaan politiikan hyhmäisyys. Siihen on niin vaikea tarttua.

Jotta voisimme nähdä asioiden todellisen kulun, niin tämän lyhyen ja synkän, jopa yksipuolisen puolueiden ja etujärjestöjen syyttelyn jälkeen lähden rakentamaan kuvaa maailmasta, jossa haluaisin elää. Kuten jo aluksi väitin ja väitän vieläkin, muutos on mahdollista, mutta siihen vaaditaan enemmän kuin hyvä tahtoa. Siihen vaaditaan uutta ajattelua ja uusia toimintamalleja. Kuten teollisen vallankumouksen alussa, muutokset tapahtuivat hitaasti mutta vauhti kiihtyi. Vaikka välillä tulikin takapakkia, niin suunta oli vääjäämätön. Demokratia eteni, mutta nyt on vain aika jättää taakse edustuksellinen demokratia ja suunnata katse siihen demokratian muotoon, jossa minä ja sinä sekä myös naapuri itse pääsee vaikuttamaan asioiden kulkuun.

Demokratian uudet vaikutusvälineet

”Valta kuuluu kansalle!” huutaa villiintynyt väkijoukko Egyptissä. ”Alas tyrannia!” karjuu kansanjoukko Libyassa. Viimeisen 6 kuukauden aikana useassa maissa on tapahtunut poliittinen mutta myös henkinen vallankumous. Muutosprosessi on vielä kesken. Lopputulosta on hankala arvioida, mutta pinnan alla kuohuaa. Länsimaiden ulkopuolella olevat kansakunnat ovat kyllästynyt kuuntelmaan ylhäältä tulevia käskyjä ja ovat ottaneet vallan sekä oman kohtalonsa omiin käsiinsä. Monien vuosien näennäisen demokratian varjossa on kytenyt tarve päästä vaikuttamaan omaan kohtaloon. Enää ei riitä ”Insallah” -jumalan toiveen- mukaan, vaan itse pitää pystyä päättämään omasta kohtalostaan. Monessa maassa yksi puolue on johtanut aivan liian pitkään. Todellisia demokraattisia vaaleja ei ole järjestetty. Taloudellinen kasvu on ollut hyvää, mutta samaan aikaan suurimman osan kansasta ei ole annettu vaikuttaa yhteisiin asioihin.

Viime vuosina uusi teknologia on tuonut jokaiselle egyptiläiselle mahdollisuuden saada tietoa asioista, joihin aikaisemmin ei ollut mahdollisuutta. Matkapuhelin ja internet ovat tarjonneet libyalaisille aivan uuden maailman. Maailman, joka on aukaisee uusia mahdollisuuksia, mutta väylän kommunioida toisten kanssa nopeammin ja tehokkaammin. Kanavia, jota kautta saadaan tieto ja aivan uutta näkökulmaan maailmaan, joka on ristiriidassa oman ulkoisesti annetun mielikuvan kanssa. Varsinkin ristiriidassa se on sen tiedon kanssa, jota vallitseva hallinto haluaa kertoa kansalle. Tiedoitusvälineet eivät enää ole hallinnon käsissä.

Länsimaissa tälläinen kehitys on otettu positiivisen jännittyneesti vastaan. Samaan aikaan pelätään uusien kansanliikkeiden suuntautuvat kohti ääri-islamistista kansanliikettä. Toisaalta uusi nousu nähdään aitona mahdollisuutena, jossa kyseiset maat riisuvat viimeiset tyranian rippeet ja aidosti länsimaistuvat, kuten me kehittyneissä maissa tämän ajatuksen joskus puemme sanoiksi. Kuitenkin voimmeko jatkossa myös riistää/kehittää kyseisten maiden taloutta samalla tavalla kuin ennen vanhojen hallinnon edustajien kanssa.

Mutta samaan aikaan me länsimaissa emme ole huomannut omassa kehityksessämme samoja huolestuttavia harvainvallan piirteitä. Me olemme antaneet poliittisille puolueille, etujärjestöille ja muille osapuolille periksi. Nämä tahot ovat vieneet meiltä vallan, joka aikoinaan kuului meille. Meidän edunvalvojat ja siellä todella pieni joukko ajaa meidän asiaa avoimella valtakirjalla, jota ei saa pois. Päätöksiä asioista, jotka vaikuttavat meidän kaikkien hyvinvointiin myös huomenna, valmistellaan suljettujen ovien takana, vaikka toisin meille sitä uskotellaan. Länsimaissa kerrotaan avoimista vaikuttamismahdollisuuksista ja avoimista vaaleista, mutta todellisuus on aivan toinen. Harvalla kansalaisella on mahdollisuus tai väylä päästä osallistumaan yhteisten asioiden päättämiseen. Päätöksen teon porteilla on monta portinvartijaa ja kulkuluvan kysyjää. Tietoa keskeneräisistä asioista ei löydä, jos ei tunne ammattitermistöä tai ymmärrä väliin erittäin vaikeaselkoista tekstiä.

Vallitsevalla Edustuksellinen demokratia- termillä tarkoitan nykyistä demokratian muotoa, jossa me kansalaiset äänestämme eri vaaleissa ehdokkaita. He huolehtivat meidän eduistamme parhaaksi näkemällään tavalla. Samaan aikaa meille kansalaisille on tullut outo väliinputoajan rooli, jossa joku toinen meidän puolesta tekee päätöksiä oikeastaan ilman meidän kanssa siitä liiemmin kertomatta. Jos haluamme osallistua tähän päätöksentekoon, niin se on teoriassa aivan mahdollista, mutta käytännössä mahdotonta. Edustuksellinen demokratia on viimeiset sata vuotta ollut vallitseva muoto päättää yhteisistä asioista. Kuitenkin se on tullut tiensä päähän. On aika aloittaa uusi Osallistuva demokratia.

Tällä termillä tarkoitan sellaista vaikuttamista, joka on mahdollista käyttäen nykypäivään sopivia teknisiä työkaluja. Aikoinaan edustuksellinen demokratia alkoi kukoistamaan, kiitos kirjapainon, sanomalehtien ja radion. Myöhemmin televisio astuivat esiin tukemaan viestien välitystä. Ilman näitä viestintävälineitä ei edustuksellinen demokratia olisi edes kukoistanut. Nyt uuden ajan myötä voimme hyödyntää uusia kanavia, joitten kautta kansalaiset voivat vaikuttaa omien asioittensa hoitoon.

Haluan aukaista tuota myridistä demokratian porttia, kertoa miksi tähän on tultu, mitä me voimme tehdä ja kuinka valta otetaan taas omiin käsiin. Ajatukset ei ole minkään liikkeen manifesti. Se on konkreettinen tuskastuneen perheenisän ehdotus, kuinka demokratia voidaan palauttaa päätöksentekoon. Se on luonnos siitä maailmasta, jossa jokainen aidosti vapaa ihminen voi osallistua oman vapaan tahtonsa mukaisesti yhteiseen päätöksentekoon. Tavoitteeni on nöyrä, mutta ei vaatimaton. Haluan saada aikaan keskustelua siitä kuinka voimme hyödyntää uutta teknologiaa luodessamme parempaa ja osallistuvampaa demokratiaa. Minulle teknologia itsessään ei ole väline, jonka avulla saavutamme avoimuuden. Se on mahdollisuus, jota hyödyntämällä myös sellaiset ihmiset, jotka muutoin jäisivät syrjään, pääsevät kertomaan omia mielipiteitään.

Tätä tekstiä ei pidä lukea kuin piru pyhää kirjaa, vaan kertomuksena, jossa koitetaan löytää keinoja aitoon vaikuttamiseen.

Jatkossa tulen aukaisemaan enemmän sitä maailmaa mistä edustuksellinen demokratia on muodostunut ja miksi se ajautui umpikujaan sekä pohdintoja mitä tapahtuu jos mitään ei tehdä. Umpikujasta on myös ulospääsytie. Mutta se vaatii meidän kaikkien osallistumista. Osallistuminen tapahtuu ensin oman toiminnan muutoksena. Sen takia pohdin niitä keinoja mitenkä itse voisi tulevaisuudessa vaikuttaa. Samoin laajennetaan lähipiiriä ja katsotaan kuinka lähiödemokratia mielestäni pitäisi toimia. Tämän jälkeen laajennetaan piiriä ja mietitään kansallisen ja kansainvälisen vaikuttamien keinoja. Kun näitä asioita tutkitaan, rinnalla kulkee koko ajan teknologia sillä tasolla, jossa niistä puhutaan koko ajan sellaisella tavalla, jossa ei tarvitse olla insinööri ymmärtääkseen mistä on kyse. On taustalla myös toinen ajatus. Harva meistä osaa ennustaa mitä tapahtuu parin vuoden sisällä teknologian kehittyessä. Lopuksi kuvaan maailmaa, jossa voi aidosti olla mukana sellaisessa päätöksenteossa, joka vastaa ainakin minun tarpeita. Ehkä samalla näillä toimilla voimme säilyttää paremmin hyvinvointimallin ilman että korotamme liikaa verotusta.

Kerro minulle lisää ajatuksia kuinka demokratia voisi toimia paremmin.

Take Our Poll