//
Luet
Yleinen

Kuinka myydä rahaa (tai mitä tahansa tuotetta)


Viimeistään nyt yrittäjille on selvinnyt että rahaa ei saa joka tuutista ja pankin ovista, vaikka kuinka haluaisi. Varsinkin jos ei ole mitään muuta annettavaa kuin oma osaaminen. Sitä kun ei voi antaa vakuutena konkurssissa rahoittajalle.

Sen takia olin eilen kuuntelemassa EU:n järjestämää PK-yritysten finanssiseminaaria. Sielläkin todettiin että EU EI ole rahanjakoautomaatti. Se taisi olla seminaarin pääteema. Seminaarin aihe oli hyvä, mutta sisältö yrittäjälle ei ollut paras mahdollinen. Tuli samanlainen fiilis kuin katselisi kaupan tuotevalikoimaa ja lukisi vain tuotesisältöä, mutta ei oikein tiedä mitä tuolla tuotteella tehdään.  EU:n kautta voi saada eri projekteihin paljon rahaa, mutta sen eteen joutuu tekemään paljon töitä ennen kuin kassaan tipahtaa rahaa. Jakajia on myös paljon ja varsinkin pienen  firman aika menee puhtaan perustiedon etsimiseen, ei ratkaisun löytämiseen.

Sama tunne tuli siitä kun eräs pankki aamulla antoi hienon esitteensä tänä aamuna minulle. Siinä oli sen tuhat ja yksi eri tuotetta joihin voin laittaa rahat, mutta mikä sopisi minulle, jäi hiukan auki. Tai kaikki sopivat, mutta miten ne eroavat toisista.

Kun myydään rahaa tai jotain muuta tuotetta, niin harvoin myyjä osaa kuunnella asiakkaan tarvetta ja sitten esittää ne pari vaihtoehtoa, mitkä sopivat asiakkaalle.  Oli kauppapaikka sitten rahoituslaitos tai elektroniikkaliike.  Aika monelle meistä tuotteen nimellä tai teknisillä tiedoilla on paljoakaan merkitystä. Enemmän painoarvoa tulee mitä sillä tehdään, kuinka se hankitaan ja ratkaiseeko se ongelmani sekä pitääkö tämän lisäksi ostaa jotain muuta jotta saan kaikki hyödyt irti.

Itse käytän työssäni paljon kuvia ja kuutta kysymystä. Nuo kuusi kysymystä on pöllitty Dan Roamin kirjasta Back of the Napkin.  Pyrin kysymyksillä saamaan selville miksi tai mistä on asiassa kyse. Tämän jälkeen seuraava kysymys asiakkaalle on paljonko on valmis  maksamaan tai paljonko tarvitaan aikaa. Tämän jälkeen kysymys kuuluu missä ongelma tai tuote tapahtuu ja sen jälkeen milloin. Sen jälkeen kuinka asia/tuote tapahtuu ja lopuksi miksi näin tapahtuu.

Kun saan asiakkaalta vastaukset niin teen ratkaisuehdoituksen kuvien kanssa. Kuvat ovat pelkistettyjä ja sisältävät samat kuusi kysymystä. Puhelimessa nuo kuvat ovat enemmän mielikuvia tai helposti tunnistettavia tapahtumia, jotka myös asiakas tunnistaa. Tällöin konkretisoituu asia ja ongelma.

EU-rahoituksesta tuli mieleen että löytyykö yhtään firmaa joka selvittäisi eri yrityksille valmiiksi tarvittavat asiat ja tekisi kohtuu hinnalla työn firman puolesta. Ehkä minun pitää ottaa pallo vastaan ja aloittaa Brysselissä myös tämän asian konsultointi.

About Larvala Antti

Ideanikkari, markkinoija, maksuliikekonsultti, verkkoeläjä, oluen ystävä.

Keskustelu

Ei kommentteja.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

Viimeisimmät kommentit

Muualla verkossa ajateltua

huhtikuu 2009
M T W T F S S
« Mar   May »
 12345
6789101112
13141516171819
20212223242526
27282930  
%d bloggers like this: