//
Luet
Yleinen

Muuttuuko dinosaurus?


Aloitin aikoinaan pankkiurani mielenkiintoisessa vaihessa. Verkkopankki oli lanseerattu ja pankissa oli innovatiivinen draivi päällä. Suomalaisia pankkihenkilöitä pyydettiin puhumaan useaan seminaariin ympäri maapalloa. Itse pääsin osaksi tätä kokemusta. Joku aika sitten näin seminaariesityksen mobiilipankista, joka muistutti meidän reilut 10 vuotta sitten pitämää esitystä. Taisimme olla aikaa edellä. 

Nämä nostalgiset muistot eivät paljon lämmitä, kun miettii mihin tilaan moni toimiala on väkisin ajautunut. Monella toimialalla muutos ei tule silloin kun kaikilla menee edes kohtuullisesti tai edes silloin kun kaikilla menee huonosti. Se tulee ainoastaan silloin, kun joku huomaa, että selviytyäkseen pitää muuttua. Tälläinen tilanne oli 90- luvun puolen välin jälkeen suomalaisissa pankeissa. Yksi keksi verkkopankin ja muut seurasivat ja keksivät lisää palveluja. Tästä seurasi positiivinen kierre ja kaikkialla oli selkeä tekemisen meininki. Sama heijastui muihin yrityksiin. 

Samanlaisia piirteitä ja oireita on ollut musiikkiteollisuudessa. Sen sijaan, että jäädään voivottelemaan CD-levymyynnin tippumista, on lähdetty aidosti keksimään uusia ansaintalogiikkamalleja. Samoin alalle on tullut uusia pelaajia haastamaan vanhoja dinosauruksia. Spotify, Last.fm ja muut ovat muuttamassa ansaintamallia alalla, joka muutoin olisi ajautunut selkeään alamäkeen. Voi olla, että vanhoja dinosauruksia kuolee ja tilalle tulee uusia pelureita, joilla on jotain enemmän annettavaa. Harva artisti edes tienaa levyn myynnillä. Jopa 95 % artisteista ansaitsee ainoastaan keikka- ja t-paita sekä oheistuotteilla. Esimerkiksi, niinkin iso bändi kuin Aerosmith on tienannut enemmän Guitar Hero-pelillä kuin koko lähes 40 vuoden levynmyynnillä.

Autoteollisuus, paperiteollisuus, perinteinen rahoitusteollisuus, mediatalot ja erityisesti sanomalehdet- siinä aloja, joissa muutokset ovat pakonomaisia, jos halutaan pitää hengissä dinosauruksia. Muutoin edessä on sukupuutto. Mikä tahansa aloista on sellaisessa vaihessa, että alalla on selkeitä isoja dinosauruksia, jotka hallitsevat joko kansainvälisellä tai kansallisella tasolla markkinoita ja muut vain seuraavat ja kopioivat isompia kilpailijoita. Aitoja, uusia haastajia ei ole näköpiirissä ja kukaan nykyisistä pienistä ei edes suunnittele muutosta, koska riskinä on kuolla. Mielummin kituutellaan ja koitetaan selvitä. Tosin uhka on, että kuollaan parin vuoden kuluttua pienenä dinosauruksena.  

Muutos voi tulla kenestä nykyisestä pelurista tai sitten aivan uudesta pelurista. Olen jo jonkin aikaa sitten miettinyt, että mitä tekisi koko euroopan markkinoilla sellainen peluri kuin ING-pankki tai Citibank. Kohta kaikkialla Euroopassa maksuliikenne on samaa standardia tukevaa, verkkopankin sivuston kääntäminen eri kielille ei ole vaikeaa, lainan voi myöntää jo nyt iso espanjalainen finassijätti kuten Santander, henkilöstö voi olla yhdessä toimipaikassa ja eri maissa olisi vain kapea myyntiorganisaatio. Tälläinen peluri voisi muuttaa koko Euroopan pankkitoimintaa rajusti. Varsinkin jos tiedot siitä, että henkilöasiakkaat ja yritykset eivät enää ole niin tunneriippuvaisia omasta pankistaan. Tosin, nykyisen kokemuksen perusteella kukaan iso ei uskalla ottaa riskejä. 

Mitä sitten jo joku pieni tekisi asiat toisin. Ehkä pieni ei vallottaisi niin nopeasti koko markkinoita, mutta voisi saada hyvän siivun omasta markkinasta. Esimerkiksi Englannissa eräs pankki haali kaikki maassa toimivat puolalaiset asiakkaakseen tekemällä puolankieliset sivut ja pari kieltä taitavaa henkilöä. Suomessa saman voisi joku pieni pankki saada aikaan tekemällä venäjän kieliset palvelut. Ei heistä kaikki ole huijareita. 

Mitä jos peluri on uusi? Mitä jos Google perustaa pankin? Tällä ajatuksella olen miettinyt pitkään. Heillä on jo nyt paljon rautaa pyörittääkseen koko maailman rahavirtoja. Heillä on paljon asiakkaita ja tietoa heistä. Ehkä jopa liikaa? Peruspankkitoiminta on suhteellisen standardisoitua ja ansaintalogiikka tulee yhtenäistymään. Suurin este ehkä on se, että ala ei ole seksikäs. 

Koska en tunne niin hyvin paperi, media- tai autoteollisuutta, en lähde miettimään näitä aloja. Mutta siitä lähden, että monella toimialalla muutos on väkisin edessä. Mielummin lähteä muutoksen mukaan kuin jäädä kivettyneeksi fossiiliksi, joka löydetään seuraavissa esihistoriallisissa kaivauksissa 3000 JKR.

Onko sinulla mielessä aloja, joissa muutos on väkisin edessä? Kerro edes kuvitteellisesti mitenkä sinun suosikkiteollisuusalalla muutos voisi tapahtua.

About Larvala Antti

Ideanikkari, markkinoija, maksuliikekonsultti, verkkoeläjä, oluen ystävä.

Keskustelu

Ei kommentteja.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

Viimeisimmät kommentit

Muualla verkossa ajateltua

kesäkuu 2009
M T W T F S S
« May   Jul »
1234567
891011121314
15161718192021
22232425262728
2930  
%d bloggers like this: