//
Luet
Mainokset, Markkinointi

Nuorissa on voimaa


Seuraan harrastuksena sivusilmällä mitä tämän kaupungin energialähde tuottaa. EU -instituutiot ovat mielenkiintoni, johtuen ehkä ensimmäisen akateemisen tutkintoni taustoista tai sitten vaimoni ammatinvalinnasta. Ennen seurasin politiikkaa asiasisältönä, nyt enemmän ilmiönä. Euroopan Parlamentin nuorin jäsen, suomensukulainen Emilie Turunen (vihr- Tanska, 25-v.) on ottanut tämän kaupungin haltuun. Hän on tehnyt itsensä tutuksi maan rajoista riippumatta.

Voidakseen olla mielenkiintoinen, pitää tehdä asioita, joista puhutaan. Jotta sinusta voidaan puhua, pitää olla mielipiteitä. Sen takia esim. Emilie mainosti Happens In Brussels- Tweeter -palvelussa usealla eri kielellä omaa chattituokiota, joka pidettiin Facebookin kautta. Idea on mainio! Ei tupailtoja, ei kuivaa blogia, vaan olla läsnä. Ei vaadi teknistä osaamista, ei vaadi kalliita IT resursseja. Ainoastaan hiukan mielikuvitusta ja uskallusta!

Samaa ideaa olen aikoinaan miettinyt kun tein omaa MBA-lopputyötä. Aiheena oli sijoittajaviestintä ja uusien teknisten työkalujen käyttö. Siitä ajasta (3 vuotta sitten) tekniikka on mennyt reilusti eteenpäin, mutta harva pörssiyhtiö on aidosti mukana sijoittajien arjessa. Mikään ei estä heitä tekemästä sijoittajaviestintää käyttäen uusia työkaluja. Perinteinen pörssitiedote pitää olla, mutta sen sijaan että tehdään sinä kysyt- me vastaamme valituille tahoille tiedoitustilaisuus, niin lyhyt videokatsaus, facebook (jokin muu väline) kysymyksiä ja paljoin vastauksia palvelu toimisi paremmin, herättäisi sijoittajat ja yhtiöstä puhuttaisiin enemmän, mikä nostaa mielenkiintoa yhtiötä kohtaan.

Mutta tämä koskee myös kaikkia muita yrityksiä. Koska minä olen yhden miehen firma, ja minulla on harvoin niin paljon tiedotettavaa, niin siitä huolimatta ajattelin kokeilla jotain vastaavaa. Jos kokeilusta ei tule mitään, niin ainakin tiedän, mitä pitää tehdä toisin, kun teen vastaavan palvelun seuraavalle asiakkaalle. Tänä päivänä tekniikka antaa mahdollisuuden kokeilla pienessä mittakaavassa useaa asiaa ja sen jälkeen jatkojalostaa parhaat ideat isoiksi.

Innovaatioworkshop voidaan tänään lyhyellä varoitusajalla järjestää Skypen lisäksi Facebookin kautta. Riittää kun olet Facebookissa ja linkkaat minut kaveriksi. Pääset ainakin osaksi oppimisprosessia ja seuraavan kerran kun jokin yhtiö tekee jotain vastaavaa, niin voit sanoa että tuo juttu on jo niin passe.

 

Tänään kokeillaan taas uutta. Kello 14.00. Myös Skypen kautta pääsee mukaan.

About Larvala Antti

Ideanikkari, markkinoija, maksuliikekonsultti, verkkoeläjä, oluen ystävä.

Keskustelu

One thought on “Nuorissa on voimaa

  1. Nyt sitäkin on kokeiltu, nimittäin FB/Skype sessiota, jossa muutama samaan aikaan kirjoitteli ja heitti ideoita. Keskustelimme televisiosta ja pari villiä ideaa tuli. Täytyy miettiä kuinka jäsentäisi tuon keskustelun.

    Posted by Larvala Antti | marraskuu 20, 2009, 1:20 pm

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

Viimeisimmät kommentit

Muualla verkossa ajateltua

marraskuu 2009
M T W T F S S
« Oct   Dec »
 1
2345678
9101112131415
16171819202122
23242526272829
30  

Eniten klikkauksia

%d bloggers like this: