//
Luet
Innovaatio, Yleinen

Kasvotusten vai etänä


Viime viikolla pidin muutaman palaverin etänä eri yhteistyötahojen kanssa. Välineenä käytimme Skypeä ja sen konfarenssipuhelua. Palaveri oli onnistunut, varsinkin kun siinä sivussa pidimme kirjaa asioista Google Wave- palvelun kautta. Jokainen osallistuja pystyi kirjoittamaan oman asiansa Google-wave palveluun ja kommentoimaan ajatuksia. Kokouksen jälkeen ”sihteerin” oli helppo kerätä aineisto ja muokata muistiinpanot talteen. Paljon copy/ paste asioita, mutta muistiinpanot olivat tallessa pika-ajassa.

Samasta aiheesta keskustelin toisen tuttavani kanssa, tietysti Skypen avulla. Hän asuu jenkeissä ja minä täällä. Kumpikin meistä käyttää paljon päivän aikaan Skypeä. Meidän kummankin mielestä etäpalaveri on eräs parhaita mahdollisia tapoja edistää asioita. Hän on huomannut Amerikan olevan iso maa. Jos haluaa pitää pikaisen palaverin siellä, niin aikaa tapaamiseen menee reilusti yli 6 (kuusi) tuntia. Matka lentokentälle, odottaminen, matkustus, ajo palaveriin ja sitten alkaakin palaveri. Sama taas toiseen suuntaan. Kyllä siinä menee paljon aikaa hukkaan.

Sen sijaan hyvän palaverin voi pitää etänä ja ilman kallita kuluja. Tarvitaan vain;

  1. Hyvä agenda, joka on etukäteen lähetetty kaikille osaanottajille
  2. Hyvä puheenjohtaja joka katsoo ettei kukaan rönsyile aiheesta
  3. Tarkkaan määritelty aikataulu, sillä yli parin tunnin palaverit menettävät fokuksen
  4. Kokouksen ulkopuoliset aiheet jätetään pois kokouksesta.
  5. Jokainen osallistuja on tehnyt etukäteen läksynsä ja tutustunut etukäteen materiaaliin

Jos tälläisessä palaverissa ei keritä kaikkia asioita käsitellä, niin pidetään uusi palaveri. Sääntö on, mielummin useita lyhyitä palavereita kuin yksi pitkä palaveri. Itse uskon siihen teoriaan että 1+1+1= enemmän kuin 3. Tarkoittaen, että pienistä palasista koostuva tehokas palaveri saa aikaan enemmän kuin yksi ja kaikki ongelmat poistava palaveri. Se, pidätkö palaverin etänä vai ihan kasvotusten ei ole tärkeää.

Jos sinulla on tästä asiasta mielipide ja et halua ottaa kantaa aiheeseen etänä, niin tule 22.1 kello 8.30 Fazerin Kluuvikadun kahvilaan. Tarjoan kahvin ja samalla voimme keskustella uusista ideoista. Ehkä silloin kerron myös uudesta palvelustani, jonka lanseeraan markkinoille.

About Larvala Antti

Ideanikkari, markkinoija, maksuliikekonsultti, verkkoeläjä, oluen ystävä.

Keskustelu

Ei kommentteja.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

Viimeisimmät kommentit

Muualla verkossa ajateltua

tammikuu 2010
M T W T F S S
« Dec   Feb »
 123
45678910
11121314151617
18192021222324
25262728293031
%d bloggers like this: