//
Luet
Mainokset

SEPA ja muut maksut


Aikaa on vain reilu puolivuotta. Sitten pitäisi SEPA-junan nytkähtää peruuttomattomasti eteenpäin.

Ainakin Belgiassa ollaan herätty tähän. Kaikki laskut, jopa parkkimaksut on automaattisesti SEPA muodossa. Tosin usein sitä syöttäessä pankin verkkoversioon puuttuu BIC-koodi. Se pitää syöttää erillisellä sivustolla. Mutta todellisuus on hiukan erilainen. Maksuaineisto kerätään ja se manuaalisesti muokataan oikeaan muotoon. Siitä parin päivän viive. Tosin jos tänään maksan, niin ensimmäinen maksupäivä on vasta huomenna ja siitä lähtee aikataulu liikenteeseen.

Kaupoissa alkaa viimein olla PIN-koodit ja joskus joutuu inttämään että vaikka kortissa lukee Visa, niin siitä huolimatta haluan maksaa pankkikortti, eli Debit-puolella.

Mutta viimeistään nyt olisi hyvä myös kaikkien yrittäjien herätä ja huomata, että SEPA muuttaa teidän omaa toimintaa. Palkkamaksut eivät jatkossa toimi siten kuten aikaisemmassa elämässä. Suoraveloitus muuttuu. Pankkikorteissa kannattaa kysyä PIN-koodi.

Se, mikä on vielä hiukan auki, on kuinka suoraveloitus jatkossa voisi toimia. Sehän voi olla kertaluontoinen maksu ja kauppias sitä ylläpitää. Jos sinä mietit yrittäjänä SEPAn vaikutuksia, niin ota yhteyttä. Kerron kyllä lisää. Ja käytännön esimerkkejä kuinka se tapahtuu turvallisesti.

antti.larvala@cal360d.com – 09 23331678

About Larvala Antti

Ideanikkari, markkinoija, maksuliikekonsultti, verkkoeläjä, oluen ystävä.

Keskustelu

Ei kommentteja.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

Viimeisimmät kommentit

Muualla verkossa ajateltua

huhtikuu 2010
M T W T F S S
« Mar   May »
 1234
567891011
12131415161718
19202122232425
2627282930  

Eniten klikkauksia

%d bloggers like this: