//
Luet
Muu kehittäminen

Mobiili Suomi


Tulin juuri palaverista, jossa Belgialainen firma kertoi saman asian mitä itse olen jo jonkin aikaa pohtinut. Nokia jää ajasta jälkeen. Kyseinen nettifirma tekee paljon mobiilisovelluksia eri asiakkaille. Heillä mielenkiinto on tehdä mobiilisivustoja ja sovelluksia. Kyn kysyin, mille alustalle he tekevät sovelluksia, niin listalla ensimmäinen oli iPhone, sitten Android, Balckberry ja jos on ihan  pakko, niin Symbian.

He sanoivat suoraan, Nokian alustalle ei ole kiva tehdä, sillä se on matopurkki, jonka aukaisee ja koskaan ei oikein pääse kunnolla tekemään nopeasti mitään. Olisiko niin, että vaikka Nokia tekee hienoja puhelimia, niin he ovat jääneet ajastaan jälkeen. Ovi-palvelu on kuulemma hyvä, mutta kaksi vuotta liian myöhään.

Samaa mietin, kun Suomessa vieläkin uskotaan SMS:n voimaan. Kaikesta pitää saada tekstiviesti. Voisiko sovellus toimia siten että ei tarvita erillistä SMS-viestiä. Heidän mukaan sovellus, jossa esim. mobiilipankkiin mennään ei voi toimia SMS-viestinä, sillä silloin pitää mennä sivustolta pois ja uudestaan kun kopio sieltä tulleen PIN-koodin.

Muistan 14 vuotta sitten kun ekat WAP-puhelimet tulivat. Silloin pankkisovellus suunniteltiin post-it- lapuilla, sillä ei ollut edessä tietoa miltä puhelin näyttää, ainoastaan ruudun koko tiedettiin. Sen jälkeen Suomen mobiilipalvelut ovat jääneet sille tasolle. Olen joskus ehdottanut, että mobiilipankki olisi erillinen sovellus, joka ladataan verkkopankista ja käyttäjä silloin tunnistetaan. Samalla siellä luodaan sovellukseen kiinteä salasana ja tunnus, samoin kuin erillinen käyttöraja. Tällöin riskit olisivat pienempiä. Minut silloin tyrmättiin ja sanottiin ettei kannata versionhallinnan takia ylläpitää sovelluksia. Kuitenkin iPhone on osoittanut, että sovelluksilla on enemmän voimaa ja päivittäminen uuteen sovellukseen on helppoa.

Joskus tulee mieleen myös juttu, jonka koin vuonna 2001 San Diegossa. Siellä olin puhumassa mobiiliseminaarissa pankkipalveluista. Minua ennen puhui Mastercardin edustaja, joka sanoi että vaikka mobiilimaksaminen tulee, niin kukaan ei tule ostamaan autoa kännykällä. Tosin minä jouduin sanomaan toisin, sillä itse olen ostanut auton kännyköllä ja WAP-pankilla. Tosin maailma ei ole muuttunut sen jälkeen. Vieläkään kännykällä ei oikein voi maksaa mitään muuta kuin yksittäisiä lippuja ja käyttäen SMS-viestiä.

Mobiilimaksaminen voisi mielestäni jakaantua kolmeen alaosaan; ensimmäinen on kännykän tai muun päätelaitteen valjastaminen maksuterminaaliksi, jolloin korttimaksaminen onnistuu sillä syöttämällä päätelaitteeseen kortin tiedot ja antamalla PIN-koodin laitteeseen. Toinen on lähimaksaminen, jolloin mukana on vaikka avainmenperä, jossa on siru. Maksattaessa avainmenperästä annetaan PIN-koodi ja tieto lähtee RDF-tietona maksuterminaaliin. Kolmas on sitten mobiilipankki, jonka ladataan oman pankin verkkosivustolta ja siellä luodaan omat turvarajat ja tunnukset. Tämän jälkeen tämä tieto lähtee annettuun puhelinnumeroon ja päätelaitteeseen. Tällöin sovellus päätyy sellaiseen paikkaan kun itse haluaa. Jos laite varastetaan, niin mennään uudestaan omalle verkkopankkisivustolle jossa palvelu suljetaan.

Tässä ideoita, joita voisi kehittää.

About Larvala Antti

Ideanikkari, markkinoija, maksuliikekonsultti, verkkoeläjä, oluen ystävä.

Keskustelu

Ei kommentteja.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

Viimeisimmät kommentit

Muualla verkossa ajateltua

huhtikuu 2010
M T W T F S S
« Mar   May »
 1234
567891011
12131415161718
19202122232425
2627282930  
%d bloggers like this: