//
Luet
Innovaatio

Sanahelinää ja muutosta


Vuosi 2009 oli Euroopassa Innovaatioiden vuosi. Paljon järjestettiin tilaisuuksia, jossa ihmiset, joilla ei ollut mitään tekemistä kehityksen kanssa, kokoontuivat ja pohtivat kuinka Euroopasta saadaan parempi ja tuotteliaampi paikka. Rahaa uusiin innovaatioihin on jaossa, kunhan ensin täyttää lomakkeet 1002, 12045C, tekee kahden vuoden feasibility tutkimuksen, täyttää kaavakkeet 34 d ja niin edelleen.

Eilen luin Hesarin jutun, jossa hyvin kerrottiin mikä on innovaatio ja mitä se ei ole. Jos ette ole lukeneet sitä, niin lukekaa ja miettikää. Ohessa linkki siihen. Aamulla kun matkasin junalla Helsinkiin, niin katsoin suosikkinettisaitti TEDin yhtä esitystä. Siinä ei puhuttu luovuudesta mutta kehittymisestä. Kaikki luovuus ja uuden kehittäminen on vaihdon väline. Ennen kun kaikki tehtiin itse, niin kehitys oli hidasta. Sitten kun aloitettiin vaihtamaan tavaroita ja uusiin tavaroihin keksittiin lisää, niin kehitys lähti laukkaamaan kuin villi varsa.Suosittelen myös tätä juttua katsottavaksi. Jutun juju on siinä että kaikkea ei tarvitse tehdä itse vaan hyödyntää muiden keksintöjä. Samoin harvan laitteen, vaikkapa paperin tekemisen sinä osaat ihan alusta loppuun.

Kolmas kesän mielenkiintoinen artikkeli oli  lehdessä, jonka nimen jo unohdin. Siinä pohdittiin sähköistä kirjaa ja kustantamoita. Voi olla, että samoin kuin levy-yhtiö perinteisessä muodossa joillain artisteilla katoaa, niin kustantamo katoaa myös. Aikoinaan juttelin vuonna 1994 Gummeruksen talousjohtajan kanssa. Hän hyvin kuvasi kirjan hinnan. Silloisen markka-ajan mukaan ensimmäinen kirja maksaa kustantamolle 50 000 markkaa ja sen jälkeen seuraavat kirjat maksavat 1 markan. Eli jos nyt kirjat, levyt ja muu siirtyvät digitaaliseen muotoon, niin noista kustannuksista pitäisi tulla selkeää etua kuluttajalle, jos vanhat pelurit vielä haluavat roikkua mukana. Uhka vai mahdollisuus. Minä näen tämän mahdollisuutena.

Samoin olen kesällä miettinyt mainostamista. Joskus hyvä mainos syntyy itsestään. Tarinan mukaan Leaf suklaapatukkatehtaalla 90-alun Indiana Jonesmaiset ”Ei taida taida tyttö tietää minkälaista patukkaa olisi seinän takana saatavilla”-mainokset syntyivät ihan jossain muualla kuin mainostoimistossa. Paikaksi on urbaanissa legendassa mainittu saman firman miesten saunailtaa. Ja lause tarkoitti jotain ihan muuta.

Sen takia, jos sinulla on hyvä mainosidea ja vajausta lompakossa, niin palkitsen 500 € suoritukselle parhaan mainoksen tekijän. Lue lisää kisaohjeista oheisesta linkistä.

Pari muuta hullua ideaa jo jauhaa päässä, mutta ensin pitää laittaa sähköinen allekirjoitus markkinoille.

About Larvala Antti

Ideanikkari, markkinoija, maksuliikekonsultti, verkkoeläjä, oluen ystävä.

Keskustelu

Ei kommentteja.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

Viimeisimmät kommentit

Muualla verkossa ajateltua

elokuu 2010
M T W T F S S
« Jul   Sep »
 1
2345678
9101112131415
16171819202122
23242526272829
3031  
%d bloggers like this: