//
Luet
Innovaatio, Markkinointi

Brandi ja brandy- paljon yhteistä


Vietin viikon Calvadoksen maakunnassa Normandia, Ranskassa. Tutustuin maakunnan tuotteisiin, myös siideriin, camembert- juustoon, hyviin omenapiiraisiin ja muuhun mahat täyttävään tavaraan. Paikka oli täynnä mitä herkullisimpia tuotteita, joista tiesin periaatteessa paljon, mutta valmistajista en koskaan ollut kuullut mitään. Aika neitseellinen kokemus kokeilla tuttuja tuotteita uusien valmistajien kautta. Normandia valloitti sydämmeni. Mutta samaa taitaa sanoa myös moni ulkomaalainen, kun vierailee Suomessa. Paljon uutta ja aivan erilaista.

Kun olin Calvadoksen maakunnassa, niin minulle tuli mieleen Suomen oma brandi-työryhmä ja heidän lopputulos. Ei mitään uutta ja korostettiin asioita, joita vain me miellämme meille tärkeäksi. Ei mitään sellaista minkä ulkopuolinen ehkä huomaa hienoksi asiaksi.

Sama asia tuli minulle vastaan kun juttelin paikallisten kanssa Normandiassa. He kehuivat esim. Calvadosta ja kuinka se on hyvää luonnon tuotetta. Totta se oli, mutta kuinka moni osaa sanoa kolme omaa Calvados-merkkiä ulkoa. Tai kun maakunta tuottaa erinomaista siideriä, niin kuinka moni maakunnan ulkopuolelta osaa mainita edes yhden valmistajan. Sama koskee Camenbert juustoa. Ei taida nousta käsiä ylös.

Sama taitaa koskea myös Suomea. Me tiedämme että ruokamme on puhdasta, meillä on maailman parhaat laitteet ja vehkeet, mutta kuinka moni muualla ulkomailla osaa kertoa mistä on kotoisin sellainen iso firma kuin Nokia tai Kone. Usein vastaus on Korea tai Japani. Ihan sama ongelma on Calvadoksen maakunnalla. Moni tietää yleisnimen, mutta kukaan ei osaa kertoa tarkkaa tuotetta tai valmistajaa.

Kun olen keskustellut ulkomaalaisten ystävieni kanssa ja millainen mielikuva heillä on Suomesta, niin hajuton ja mauton on aika yleispätevä vastaus. Sitten tulee jotain värejä kuvaan kun he muistavat Lordin ja Hard Rock Hallelujan. Muita vastauksia on ihmisten taipumus olla humalassa, mikä ei ole ehkä mukavaa kuulla sekä kylmyys, mikä ei mielletä edes missään määrin positiiviseksi asiaksi. Toiseen mielikuvaan voidaan aina vaikuttaa ja toisen kanssa pitää vain elää.

Jos minä olisin ollut Suomen brandityöryhmässä, niin olisin lähtenyt rakentamaan mielikuvaa jostain muusta kuin luonnosta ja puhtaudesta, sillä yllättäen luonto on monelle ihmiselle jopa pelottava paikka, jos se ei ole erittäin hyvin opastettu ja puoliksi rakennettu. Minulle Suomen kuva pitää rakentua konkreettisista teoista ja sellaisista positiivisella tavalla aidosti suomalaisista asioista, joista jokainen kokee iloa.

Otetaan esimerkiksi Ikea. Värimaailma on ruotsalainen, tuotteiden nimet ovat aidosti ruotsalaisia mutta peruskonsepti on yleismaailmaan sopiva.

Palataan Calvadokseen- mitä jos minulla olisi paljon rahaa, niin mitä minä tekisin? Ostaisin siideri-calvados tilan. Antaisin tuotteille selkeän nimen kuten Noord Man (kuvastaa Normandiaa ja sitä mistä maakunnan nimi tuli eli Pohjoisista miehistä- Viikinkiajasta), logo olisi Viikinkikypärä ja värit punainen ja keltainen- maakunnan väri. Jokaisella siiderillä ja calvadoksella oma nimi tyyliin Noord Man Blonde- Noord Man Noir, Noord Man Strång (Calvados), suunnitelisin jokaiselle tuotteelle oman lasin, erilaisen pullon jne. Nyt monen tilan tuote on jotain Chateau de Blaah Blaah, joka ei jää  millään mieleen. Pullo on perusskumppa-viinipullo, etiketti hajuton ja mauton jne.

Olisiko myös Suomessa tarvetta tälläiselle suunnittelulle?

About Larvala Antti

Ideanikkari, markkinoija, maksuliikekonsultti, verkkoeläjä, oluen ystävä.

Keskustelu

Ei kommentteja.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

Viimeisimmät kommentit

Muualla verkossa ajateltua

marraskuu 2010
M T W T F S S
« Oct   Dec »
1234567
891011121314
15161718192021
22232425262728
2930  
%d bloggers like this: